Kolumnit Uutiset

EU-vaalit kuukauden kuluttua – ketä kiinnostaa

Julkisessa keskustelussa ei näy merkkiäkään Euroopan unionin parlamenttivaalien läheisyydestä.

Kyllä, kyllä, ehdokaslistat lyötiin lukkoon viime tiistaina ja lehdet kertovat, että vaalit pidetään, mutta eipä juuri muuta.

Puolueiden iskulauseetkin kumisevat tyhjyyttään. Keskustan Koti kuntoon, tuuletus Eurooppaan kertoo jo ympäripyöreyksistä paljon. Demarien mielestä unioni pitää palauttaa ihmisten liikkeeksi ja perussuomalaiset tuomitsevat tukipaketit ja liittovaltiokehityksen.

Kokoomus haluaa paremman Euroopan.

Varsinaisista sisältö- ja linjakysymyksistä on vaikea konkretisoida äänestäjiä puhuttelevaa keskustelua.

Vanhat virret kriisimaiden auttamispakosta ja pienemmän pahan valitsemisesta tai tuo perussuomalaisten ei-linja ovat puhtaaksi kaluttuja.

Keskiöön nousevatkin ehdokkaat persoonineen. EU-vaalit ovat mitä suurimmassa määrin henkilövaalit. Se näkyy myös ehdokaskattauksissa. Yhä enemmän on mukaan houkuteltu puolueiden ykkösketjulaisia.

Bryssel ei ole enää poliitikkojen saattokoti.

Ihan selvyyden vuoksi äänestäjien olisi syytä paneutua eurooppalaiseen puoluejärjestelmään. Mepit eivät suinkaan edusta Suomea, vaan ovat parlamentissa toimivien puolueiden edustajia.

Ryhmän valitsemisessa pitää olla tarkkana, etteivät omat puheet ja oman europuolueen tavoitteet mene pahasti ristiin. Eurokriitikko voi huomata edustavansa vahvaan integraatioon sitoutunutta puoluetta. Esimerkiksi Paavo Väyrynen (kesk.) kuului Liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmään, joka ajoi liittovaltiota ja jota Väyrynen itse vastusti henkeen ja vereen.

Timo Soini (ps.) on ottanut Paavon kovista kokemuksista vaarin. Hän ilmoitti, että perussuomalaiset päättää europuolueensa vasta vaalien jälkeen. Hän haluaa katsoa, millaista väkeä puolueisiin johkaantuu.

Esimerkiksi eurokriittiset ja avoimen rasistiset ruotsidemokraatit eivät kelpaa perussuomalaisten kumppaniksi europarlamentissa.

EU-kriittisille puolueille povataan jopa murskavoittoa. Tämä ei ole vain Soinin ennustus, vaan nationalistinen liikehdintä lisääntyy kaikkialla Euroopassa.

Työttömyyden kasvun aiheuttama tyytymättömyys ja toivottomuus kanavoituvat populististen liikkeiden kautta unionin kritisoimiseen.

Missä ongelma, siellä EU -ajattelu saa kasvualaa muuallakin kuin Suomessa.

EU-kriittisten pelko näkyy jo nyt. Istuva parlamentti halusi keskusta-oikeiston ja demarien patistamana ajaa kiireen vilkkaa läpi pankkiunionin. Uudessa parlamentissa se ei ehkä enää onnistuisi.

Perusperiaate on se, että nyt omistajat ja sijoittajat maksavat ensisijaisesti pankin alasajosta aiheutuvat kustannukset. Vain äärimmäisessä hädässä mennään veronmaksajien kukkarolle.