Uutiset

EU:n perustuslaki on hylättävä

Esitys EU:n perustuslaiksi hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä. EU:n itsensä asettamien kriteerien mukaan se ei voi näin ollen tulla sellaisenaan voimaan koskaan.

Saattaa olla, ettei EU tämän takaiskun jälkeen saa saman luontoista perustuslakia milloinkaan. Tämä huomioon ottaen, on aivan käsittämätöntä, että Matti Vanhasen (kesk.) ja Eero Heinäluoman (sd.) johtama hallitus ajaa tämän kaatuneen perustuslain ratifioimista, jota suomalaisistakin vain pieni vähemmistö kannattaa.

Ranskalaiset ja hollantilaiset hylkäsivät perustuslakiesityksen perustelluista syistä. Se koettiin oikeutetusti uhkaavan olemassa olevia hyvinvointijärjestelmää ja sosiaalista turvallisuutta.

EU:n perustuslakiesitys alistaa kaiken kilpailulle ja pääoman vapaudelle. Se voimistaa julkisten palvelujen yksityistämistä ja heikentää työntekijöiden sopimusturvaa. Sillä siirretään entistä suurempi osa lainsäädännöstä EU:n päätettäväksi sekä militarisoidaan EU:ta ja kytketään sitä entistä tiiviimmin Natoon.

Näistä syistä tulee EU:lle esitetty perustuslaki hylätä myös Suomessa.

Valtaeliitti yrittää antaa EU:sta kuvan, joka ei ole tosiasioitten kanssa sopusoinnussa. Toisin kuin eliitti esittää EU on epäonnistunut työttömyyden vähentämisessä sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Luvattuja investointeja ei ole tullut, sen sijaan pääomat ja työpaikat karkaavat ulkomaille.

Tuloerojen kuilu palkkatulojen ja pääomatulojen välillä on Suomessa EU-jäsenyyden aikana kasvanut rajusti pääomatulojen hyväksi. Meneillään oleva kunta- ja palvelurakennehanke, joka perusteiltaan on EU-politiikkaa, uhkaa romuttaa kansalaisten perusoikeudet totaalisesti.

Eurooppa ei tarvitse unionille esitettyä perustuslakia eikä myöskään sen paikkailemista. Demokraattista Eurooppaa voidaan rakentaa vain vahvistamalla kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja kunnioittamalla kaikkien kansojen tasavertaisia oikeuksia.

Eduskunnalle jätettiin Eurooppa-päivänä noin 50 000 allekirjoittajan adressi, jolla vaadittiin EU:n perustuslain alistamista kansanäänestykseen. Jos vähänkään demokratiaa kunnioitetaan, on tämä vaatimus toteutettava.

Kansanäänestyksen kautta kansalaisilla olisi mahdollisuus tehdä arvioita EU:n kehityksen suunnasta ja myös siitä onko EU-jäsenyyteen kohdistuneet odotukset ja suuret lupaukset toteutuneet.

Reijo Sutinen

Skp:n Hämeen piirijärjestön

puheenjohtaja

Riihimäki

Päivän lehti

29.5.2020