Uutiset

EU:n puolustusyhteistyö on jälleen laajenemassa – "Uusia yhteisprojekteja hyväksytään jo tänä vuonna"

Bryssel
04.06.2018, 03:04

Ulkomaat

Vauhdilla käyntiin lähtenyt EU:n uusi puolustusyhteistyö etenee jo tänä vuonna.
Euroopan puolustusviraston varatoimitusjohtaja Olli Ruutu kertoo, että pysyvän rakenteellisen yhteistyön projekteja on tulossa lisää, mutta määrää on vielä liian aikaista arvioida. Esityksiä valmistellaan kesän aikana ja toinen aalto on tarkoitus hyväksyä jo tämän vuoden aikana.
EU-maissa on tapahtunut Ruudun mielestä muutamassa vuodessa iso ajattelutavan muutos, mistä joulukuussa käynnistetty rakenteellinen yhteistyö on osoitus.
– Kykyjen kehittämisen tavoitteena on nimenomaan Euroopan suojaaminen. Kyse ei ole enää pelkästään kriisinhallintaoperaatioista, Ruutu sanoi STT:n haastattelussa.
Brysselissä sijaitseva Euroopan puolustusvirasto on avainasemassa, kun uusia puolustusalan projekteja käynnistetään. Virasto arvioi jäsenvaltioiden suorituskykyjä ja auttaa maita käynnistämään yhteisprojekteja, joilla puutteita yritetään paikata.

Johtovastuulla on merkitystä

EU-maat ovat sopineet tähän mennessä 17 projektista, joilla parannetaan erityyppisiä suorituskykyjä. Yhdessä projektissa vahvistetaan merivalvontaa, toisessa logistiikkaa ja kolmannessa lääkintävalmiuksia.
– Uskon, että jatkossakin nähdään hyvin erilaisia hankkeita. Osa liittyy varmasti materiaalihankintoihin ja osa muuhun yhteistoiminnan parantamiseen.
Suomi on lähtenyt mukaan kolmeen projektiin, joita ovat ohjelmistoradion kehittäminen, sotilaallinen liikkuvuus ja kyberturvallisuuden parantaminen.
– Olennaista on se, että hankkeet ovat kansallisesti hyödyllisiä ja ne on valmisteltu yhteistyössä, Ruutu sanoo.
Aiemmin puolustusministeriön materiaaliyksikön johtajana toiminut Ruutu varoo ottamasta kantaa Suomen aktiivisuuteen.
Keskustelua on herättänyt se, ettei Suomi saanut vedettäväkseen yhtään hanketta, vaikka hallitus on esiintynyt suurena puolustusyhteistyön puolestapuhujana.
Ruutu toteaa, että johtovastuulla on merkitystä – ainakin työn tavoitteiden asettamisen ja koordinoinnin kannalta.

STT

Kuvat:

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930