Uutiset

Euroopan unioni elää kriiseistä

Euroopan velkakriisi pitää valtiovarainministerit kiireisinä joulunalusviikolla. Kriisi tunkee esiin joka tuutista. Sen seuraukset pelottavat, mutta toisaalta asian voi nähdä niinkin, että ainakin Euroopan yhdentyminen nytkähtää yhden harppauksen eteenpäin – ellei euroalue todellakin hajoa.

Euroopan unionin tarkoitushan on syventää maanosan integraatiota, eli jäsenvaltioiden keskinäistä riippuvuutta. Lopullinen tavoite on Euroopan liittovaltio, mutta sitä ei ole tapana sanoa ääneen. EU-maiden kansalaiset kun eivät ole tälle ajatukselle vielä kypsiä.

Nationalismin aave leijuu vahvana maanosan yllä, eivätkä poliitikot uskalla uhmata äänestäjiään. Ruma f-sana, federalismi, ei kuulu sanavarastoon muilla kuin jyrkimmillä EU:n vastustajilla, jotka käyttävät sitä pelottelumielessä. EU:lla on totinen ongelma itsensä toteuttamisessa.

Unionin kannalta kriisi onkin mahdollisuus. Itse asiassa EU on kriisissä, ellei ole jonkin sortin kriisiä painamassa päälle. Jos olot Euroopassa ovat rauhalliset ja vakaat, ei integraatioprosessissa tapahdu mitään. Silloin Brysselin byrokraatit vain väsäävät tylsiä direktiivejään ja jäsenvaltiot ajavat kansallisia etujaan. Värikkäimmät väännöt saadaan aikaiseksi maataloustukien jaosta.

Kun yhteisvaluutta euro otettiin käyttöön kymmenen vuotta sitten, toteutui Euroopan talous- ja rahaliitosta (EMU) ainoastaan rahaliitto. Jo tuolloin oli selvää, että talousliiton syntyminen edellyttää vakavaa kriisiä. Ja kuinka onkaan käymässä.

Ulkopolitiikan saralla EU:n yhteisen äänen löytyminen on aina vaatinut kriisitilannetta, esimerkkeinä vaikka Irakin sota vuonna 2003, Madridin ja Lontoon terrori-iskut sekä Georgian sota vuonna 2008. Tämä ei ole ihme, sillä EU:n juuret johtavat suoraan suurimpaan Eurooppaa koskaan kohdanneeseen kriisiin, eli toiseen maailmansotaan.

Unionin ensimmäinen edeltäjä, Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin, jotta keskenään sotineiden maiden taloudet kiedottaisiin niin tiiviisti yhteen, ettei sotiminen olisi enää mahdollista.

Velkakriisin keskellä hätäisimmät ovat erottamassa Suomea yhteisvaluutasta ja jyrkimmät koko unionista. Kansallinen etu ja kansallinen itsemääräämisoikeus sekoitetaan huolettomasti keskenään. Nostalgikot uskovat paluuseen menneisyyden lintukotoon, yksikulttuuriseen agraari-Suomeen, jossa soivat Lauantain toivotut levyt.

Uskoo, ken tahtoo, että eristäytynyt pieni maa Euroopan laidalla olisi jotenkin paremmin turvassa maailman myllerrykseltä kuin avoin, ulospäin suuntautunut aktiivinen yhteiskunta.

Jo J.V. Snellmanin ajoista lähtien suomalaista identiteettiä on rakennettu koulutuksen ja sivistyksen ihanteiden pohjalta. Niiden avulla nuoresta kansakunnasta kehittyi menestystarina ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Näitä hyviä arvoja ei kannata nytkään korvata ainakaan suvaitsemattomuudella, fundamentalismilla ja omaan napaan tuijottamisella.