Uutiset

Eurooppa on pian maitoa pullollaan

Venäjän viennin tyssääminen, satojen työntekijöiden yt-neuvottelut ja oikeusjuttu raaka-maidon hinnoittelusta.

Valion tuoreelta toimitusjohtajalta Annikka Hurmeelta ei puutu haasteita.

Hurme nimitettiin meijerijätin johtoon viime syksynä. Hän ei joutunut hyppäämään liikkuvaan junaan, sillä hän oli jo junassa.

Pitkän linjan valiolainen on ollut talossa yli 25 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt johtaa talon liki jokaista toimialaa.

Onko meno hirvittänyt?

– Välillä on joutunut vetämään henkeä, mutta epätoivoon en ole vaipunut. Ajankäytön olen opetellut uudelleen. Osaan onneksi priorisoida. Kaikista yksityiskohdista ei tarvitse olla ajan tasalla.

Valio on jäntevöittänyt organisaatiotaan. Yt-neuvottelut koskivat aluksi 780 työntekijää. Lopputulos oli, että väkeä vähennetään 168 henkilötyövuotta.

Uusia irtisanomisia toimitusjohtaja ei ennakoi, vaikka Venäjän raja on kiinni.

– Toivottavasti niihin ei jouduta.

Valio on löytänyt jalostetuille teollisuustuotteille nopeasti uusia markkinoita. Voita viedään ranskalaisleipomoihin ja uusia markkina-alueita on löytynyt myös Egyptistä.

Kuluttajatuotteille sen sijaan on vaikea löytää uusia markkinoita.

– Se on pitkän tien päässä. Puhumme monista vuosista.

Venäjän pakotteiden tekemä lovi näkyy Valion liikevaihdossa. Ennakkoarvion mukaan liikevaihto jää viime vuonna 1,96 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin ylitti kahden miljardin euron rajan.

Valio on joutunut laskemaan tilityshintoja maidontuottajille. Onko edessä uusia päätöksiä?

– Paineita on, koska teollisten tuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet.

Hinnat ovat laskussa kaikkialla Euroopassa. Venäjän lisäksi syy löytyy EU:n maatalousuudistuksesta. Maitokiintiöt poistuivat vuoden alussa.

– Tuore arvio on, että Euroopassa tuotetaan jopa 15 miljardia litraa nykyistä enemmän maitoa. Tarjonta ja kysyntä joutuvat epätasapainoon. On pelättävissä, että markkinoille tulee tuotteita polkuhintaan, mistä kärsimme Suomessa. Myydäänhän saksalaista edamia alimmillaan kolmen euron kilohintaan.

Suomessa jo nyt puolet syötävistä juustoista on tuontitavaraa.

Hurmeen mukaan yhtiö ei ole paniikissa Venäjän tuontisulun takia.

– Näihin pitää tottua. Odottelemme rauhassa. Missään tapauksessa emme lähde ale-myynteihin tai tinkimään laadusta. Pidämme brändimme vahvana ja jatkamme tuotekehittelyä.

Toimitusjohtaja pysyy tyynen rauhallisena myös silloin, kun keskustelu kääntyy korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä olevaan maitojupakkaan. Kilpailuvirasto tutki Arlan pyynnöstä Valion maidon tukkuhinnoittelua muutama vuosi sitten. Markkinaoikeus määräsi Valiolle 70 miljoonan euron sakon.

Sen mukaan meijeriyhtiö on käyttänyt määräävää markkina-asemaansa väärin myymällä perusmaitoa alle tuotantokustannusten. Valio valitti päätöksestä eteenpäin. Päätöstä odotetaan tämän vuoden aikana.

Hurme toteaa, että yhtiö on valmis myös kielteiseen päätökseen.

– Emme vähättele asiaa, mutta on hyvä muistaa, että rahoituksellinen asemamme on hyvä. Olemme vakavarainen yritys.

Kilpailija Arla kertoi alkuviikosta, miten se suunnittelee tuotteita yhdessä kuluttajien kanssa.

– Meillä kuluttajat ovat olleet mukana tuotekehittelyssä 40 vuotta. (LM-HäSa)

 

Asiasanat