Uutiset

Eutanasian vastustus kirjaimellisesti antiikin aikaista

Parkinsonin tautia sairastavien ex-poliitikkojen Iiro Viinasen (kok.) ja Esko Seppäsen (vas.) yhteisestä kirjasta lähti liikkeelle taas keskustelu eutanasian eli armokuoleman sallimisesta. Oikeudesta päättää omasta elämästään on lähtenyt taistelemaan myös parantumatonta keuhkofibrioosia sairastava tamperelainen arkkitehti Mikko Järvi.

Rintamalinjat ovat vanhat tutut: lääkäriliitto ja uskovaiset vastustavat, jo lähes kaikki muut kannattavat. Aamulehden (17.3.) teettämän kyselytutkimuksen mukaan 77 prosenttia sallisi aktiivisen eutanasian, jos parantumattomasti sairas sitä itse haluaisi.

Ei tarvitse kaksisia ennustajan kykyjä, että näkee eutanasian suosion kasvavan jatkossakin. Kyse on yhteiskunnan sekularisoitumisesta, eli ihmisten maailmankuva nojaa yhä enemmän tieteeseen kuin uskontoihin.

Ymmärrän hyvin kristinuskon pointin. Jos kerran Jumala on häneen uskoville ilmoittanut, että elämä on pyhä ja sen lopettaminen kaikin tavoin syntiä, niin pulinat pois. Tosin ei Jumalan tahto ole estänyt teurastamasta hänen nimeensä käsittämätöntä määrää kanssaihmisiä.

Mutta lääkärien kantaa jaksan ihmetellä. Lääkärit toimivat alati kehittyvän tieteen nimissä, mutta etiikka laahaa edelleen Hippokrateen (466-377 eKr.) ajoissa.

Enää ei sentään vannota Hippokrateen valaa Apollonin, Asklepioksen, Hygieian, Panakeian ja kaikkein jumalien ja jumalattarien kautta, mutta myös nykyinen lääkärinvala ja -etiikka perustuvat länsimaisen lääketieteen isänä pidetyn antiikin hahmon näkemyksiin.

Lää
käriliitto on kyllä pystynyt päivittämään kantojaan Hippokrateen valasta abortin sallimisen kohdalla, mutta ei vain eu-thanatoksen, eli hyvän kuoleman kanssa.

Olen vuosien varrella katsellut, kuunnellut ja lukenut lukuisia lääkäriliiton tj:n Heikki Pälveen ja muiden perusteluita, mutta en pääse kärryille. Lääkäriliitto jänkkää vain etiikasta, mutta ei esitä varsinaisia perusteluita etiikan pohjaksi. Lääkäreiden tehtävänä tulisi olla auttaa kärsiviä potilaita, ei pitkittää kohtuuttomasti kärsimyksiä tai ajaa näitä tuskallisiin itsemurhiin.

Onneksi käytännön arjessa passiivinen eutanasia eli hoidon lopettaminen jo toimii. Mielenkiintoista olisi myös nähdä puolueeton tutkimus siitä, kuinka moni lääkäri liiton kantojen ulkopuolelta enää aidosti vastustaa armokuolemaa.

Julkisessa keskustelussa on vedottu myös siihen, ettei lääkäreille voi sälyttää tehtävää eutanasian toteuttamisesta, vaikka potilas itse tekisikin päätöksen. Eihän siihen tarvitse ketään lääkäriä pakottaakaan, riittää kun jätettäisiin tuomitsematta rikoksesta ne, jotka siihen ovat etiikkansa puolesta valmiita.

Täysin harhaista potaskaa on jo väittää, että eutanasian salliminen aiheuttaisi häiriintyneiden ja murhanhimoisten ihmisten hakeutumisen lääkäreiksi. Näin pelkää Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka.

Harvoin olen kansan enemmistön kanssa ollut niin samalla linjalla kuin eutanasia-asiassa. Ainoastaan se harmittaa, ettei saa olla enää erilainen nuori.

Sen kestää, kun tietää, että inhimillisyyden voitto on enää ajan kysymys.