Uutiset

Ex-johtajien kiinteistöbisneksistä 27 miljoonan euron tappiot Nuorisosäätiölle – Nykyjohdon mukaan edessä on konkurssi, mikäli Aran päätös toteutuu

Tappiot paljastuivat, kun Nuorisosäätiön nykyjohto pyysi ulkopuolisen arvion säätiön kiinteistöistä. Säätiön ex-johdon bisneksistä on meneillään poliisitutkinta.
Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että säätiön vuokravastuita on purettu entisen johdon jäljiltä 400-500 miljoonan euron edestä. Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi
Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että säätiön vuokravastuita on purettu entisen johdon jäljiltä 400-500 miljoonan euron edestä. Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi

Entisen johdon toteuttamat uudisrakennushankkeet toivat Nuorisosäätiö-konsernille noin 27 miljoonan euron tappiot vuonna 2018 päättyneellä tilikaudella. Tieto käy ilmi säätiön viimeisimmästä tilinpäätöksestä.

Nuorisosäätiössä toteutettiin vuosina 2015-2017 lähes kaksikymmentä uudisrakennushanketta. Miljoonatappiot paljastuivat Nuorisosäätiön nykyjohdolle, kun säätiön kiinteistöistä tilattiin ulkopuolisen tahon arvio. Kiinteistöjen arvoa jouduttiin kirjaamaan alas kymmenien miljoonien eurojen edestä.

– Kiinteistöjen markkina-arvot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin rakennuskustannukset ovat olleet, tiivistää selvittelyn tuloksen Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine.

Rakennuspaikat ”käsittämättömän huonoja”

Hän kuvaa kyseessä olevien kiinteistöjen rakennuspaikkoja pääsääntöisesti käsittämättömän huonoiksi ja maanvuokrasopimuksia puolestaan kalliiksi.

Poliisilla on meneillään laaja esitutkinta säätiön tekemistä tontti- ja kiinteistökaupoista. Muun muassa Nuorisosäätiön ex- toimitusjohtaja Aki Haaro ja ex-hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen ovat tutkinnan kohteina. Haaro on keskustan entinen hallintopäällikkö, Nousiainen puolestaan entinen Kuopion kaupunginvaltuuston ja keskustanuorten puheenjohtaja.

Säätiön nykyjohtoon kuuluva Jari Laine kertoo, että säätiön vuokravastuita on purettu entisen johdon jäljiltä 400-500 miljoonan euron edestä ja säätiökonsernin talous on saatettu hyvälle tasolle. Asunto Oy Lahden Aleksanterinkatu 5:n konkurssin myötä säätiö vapautui noin 90 miljoonan euron vuokravastuusta. Nuorisosäätiö on purkanut myös esimerkiksi Mandatum Life Vuokratontit 2 Oy:n kanssa solmitun 80 vuotta pitkän maanvuokrasopimuksen Seinäjoella. Sopimuksen vuosivuokra oli 900 000 euroa.

Lainvoimainen päätös ajaa tytäryhtiön vaikeuksiin

Nuorisosäätiö on parhaillaan yrityssaneerauksessa, jossa säätiön velkoja leikataan. Vuonna 2018 päättyneellä tilikaudella liikevaihtoa kertyi Nuorisosäätiö-konsernissa 26,5 miljoonaa euroa.

Laineen mukaan säätiön tytäryhtiöitä uhkaa konkurssi, mikäli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Aran) kesällä 2018 tekemä päätös pysyy voimassa. Tuolloin Ara peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman. Ara totesi, ettei Nuorisosäätiö ollut noudattanut arava- ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännöksiä, eikä Aran antamia ohjeita.

Säätiö valitti päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Nuorisosäätiö on hakenut asiassa valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos Aran päätös saa lainvoiman, niin Nuorisosäätiön tytäryhtiöiden lainoja irtisanottaisiin ja rahoituskustannukset nousisivat merkittävästi.

– Ara-lainoja on kaikkiaan noin 200 miljoonaa euroa. Jos yleishyödyllisyys asema poistettaisiin, niin pelkästään kuntarahoitus on lain puolesta velvoitettu irtisanomaan noin 85 miljoonan euron osuuden lainoista, Laine toteaa.

Voiko Nuorisosäätiö ajautua konkurssiin?

Aran päätöksen toteutuminen sellaisenaan tarkoittaisi hänen mukaansa Nuorisosäätiön konkurssia. Ara on tehnyt Nuorisosäätiön mukaan päätöksessään prosessivirheen, koska säätiölle ei annettu riittävästi aikaa korjata toimintaansa ennen yleishyödyllisyyden peruuttamista.

– Prosessivirheen lisäksi olisi myös aivan kohtuutonta, että näissä olosuhteissa lähes 4 800 nuoren vuokralaisen turvallinen asuminen vaarantuu ja säätiön hyvä toiminta päättyisi konkurssiin. Lisäksi valtiolle aiheutuisi konkurssien myötä todennäköisesti miljoonien tappiot, Laine sanoo.

Säätiön ex-johdon tekemät virheet on tarkoitus korjata ulkopuolisen tahon valvoman saneerausmenettelyn aikana. Konkurssin välttämiseksi säätiön tytäryhtiöt ovat hakeneet Ara:lta yleishyödyllisyysasemaa.

– Mikäli Ara hyväksyy hakemukset, niin konkursseilta vältytään ja säätiön sosiaalinen vuokraustoiminta voi jatkua häiriöttä, Laine sanoo.

Aran valvontapäällikkö Sami Turunen kiistää sähköpostitse, että Nuorisosäätiötä koskeva päätös olisi kohtuuton tai virheellinen.

– Nuorisosäätiö oli vedonnut hallinto-oikeuden käsittelyn aikana siihen, että Ara teki päätöksen yleishyödyllisyysstatuksen peruuttamisesta ennen kuin aiemmassa käskypäätöksessä kulunut määräaika oli päättynyt. Ara on kuitenkin käsitellyt Nuorisosäätiön tekemän oikaisuhakemuksen vasta kyseisen määräajan jälkeen, Turunen viestittää.

Nuorisosäätiö

Nuorisosäätiön toiminnan tarkoituksena on sosiaalinen nuorisotyö ja erityisesti nuorison kasvatustyön kehittäminen sekä nuorten itsenäistymisen tukeminen. Säätiön asunnoissa asuu tuhansia nuoria.

Nuorisosäätiön omaisuudesta on kadonnut säätiön edun vastaisiin liiketoimiin noin 50 miljoonaa euroa viime vuosina. Nykyjohto on laatinut säätiön aiemman, keskustataustaisen johdon toimista lukuisia tutkintapyyntöjä.

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic