Poliisi epäilee Vantaan Viinikkalassa tapahtuneesta henkirikoksesta vuonna 1969 syntynyttä miestä, jolla on entuudestaan pitkä rikoshistoria.
Uutiset

Ex-rikollisen kuolemasta nostettiin murhasyyte – epäillyllä useita aiempia henkirikoksia kontollaan

Juttu käsitellään Vantaan käräjäoikeudessa.

Entisen rikollispomon Raimo Anderssonin kuolemasta on nostettu murhasyyte, tiedotti Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto torstaina.

Andersson löydettiin huhtikuussa kuolleena Vantaan Viinikkalasta. Poliisi on aiemmin kertonut epäilleensä, että henkirikos on tehty erityisen raa’alla tavalla.

Syyte on nostettu vuonna 1969 syntynyttä miestä vastaan. Mies on tuomittu lukuisista henkirikoksista aiemmin.

MTV Uutiset kertoi huhtikuussa, että Andersson kuoli ollessaan vankilomalla. Andersson istui elinkautista vankeusrangaistusta Volkan Ünsalin murhasta, joka tehtiin Vuosaaressa vuonna 2003.

Kyseessä on niin sanottu Vuosaaren palkkamurha, joka nousi otsikoihin jälleen tänä vuonna, kun vanhaan murhaan liittyen tehtiin uusia kiinniottoja. Yksi uusista pidätetyistä oli Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio. Aarniota ei kuitenkaan vangittu.

Elokuussa keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho kertoi STT:lle, ettei Vuosaaren murhalla tai sen uudella tutkinnalla näytä olleen yhteyttä Anderssonin kuolemaan.

Anderssonilla oli pitkä rikollishistoria. Iltalehden mukaan hän muun muassa johti huumeliigaa 1990-luvulla.

Juttu käsitellään aikanaan Vantaan käräjäoikeudessa.

Tuoreimpia artikkeleita