Uutiset

Facebook poisti julkaisun, jossa Trump vertasi koronavirusta flunssaan – ainakin 13 Trumpin lähipiirissä on saanut tartunnan

Facebook ja Twitter reagoivat Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin koronavirusta vähättelevään julkaisuun tiistaina.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump palasi sairaalahoidosta Valkoiseen taloon tiistain vastaisena yönä. Kuva: epa08723127
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump palasi sairaalahoidosta Valkoiseen taloon tiistain vastaisena yönä. Kuva: epa08723127

– Älkää antako covidin hallita teitä, kehotti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump poistuessaan Walter Reedin sotilassairaalasta tiistain vastaisen yönä Suomen aikaa.

Tiistaina Trump jatkoi sosiaalisessa mediassa samalla linjalla ja vertasi koronavirusta flunssaan.

Flunssakausi on tulossa, Trump kirjoitti, ja totesi perään, että flunssaan kuolee vuosittain paljon ihmisiä.

– Aiommeko sulkea maamme? Emme, olemme oppineet elämään sen kanssa, aivan kuin opimme elämään covidin kanssa, joka on useimmissa väestöissä paljon vähemmän tappava, Trump tviittasi tiistaina.

Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi Johns Hopkinsin yliopisto kertoo, että koronaviruksen tappavuutta arvioidaan yhä, mutta viruksen uskotaan olevan huomattavasti tappavampi kuin useimpien flunssien. Yliopiston mukaan koronavirus on mahdollisesti jopa 10 kertaa tappavampi kuin flunssa.

Twitter lisäsi Trumpin julkaisun yhteyteen varoitustekstin, jonka mukaan julkaisu rikkoo Twitterin sääntöjä ja levittää harhaanjohtavaa ja mahdollisesti haitallista tietoa koronaviruksesta.

Facebook puolestaan poisti samansisältöisen julkaisun kokonaan. Asiasta kertovat useat lähteet, esimerkiksi uutistoimisto Reuters.

– Poistamme virheellisen informaation covid-19:n vakavuudesta, ja olemme nyt poistaneet tämän viestin, kertoi Andy Stone Facebookilta BBC:n mukaan.

Kyseessä on toinen kerta, kun Facebook on päätynyt poistamaan presidentin tviitin.

Lähipiirissä useita tartuntoja

Trump kertoi koronatartunnasta viime perjantaina Twitterissä. Nyt tartunta on vahvistettu ainakin 13 Trumpin lähipiiriin kuuluvalla henkilölle, kertoo CNN.

Tartunnan saaneide joukossa on Trumpin puoliso, Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen Melania Trump sekä muun muassa maan hallituksen jäseniä sekä Trumpin neuvonantajia ja muita henkilöitä, joiden kanssa Trump on hiljattain ollut tekemisissä. Varapresidentti Mike Pencelle on tehty useita koronatestejä, joiden on kerrottu olleen negatiivisia.

Trump sairastui koronvirukseen presidentinvaalikampanjoiden käydessä kuumimmillaan. Trump palasi tiistain vastaisena yönä Valkoiseen taloon oltuaan kolme päivää sairaalahoidossa. Hän on jo vahvistanut, että aikoo osallistua seuraavaan vaaliväittelyyn ensi viikolla.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic