Kolumnit Uutiset

Faktaa vai fiktiota?

Pohjoismaissa ei enää tehdä vain laadukkaita dekkarisarjoja. Norjalainen nuortensarja Skam on sekoittanut koko maailman realistisuudellaan.

Se kertoo oslolaisista lukioikäisistä nuorista, jotka etsivät itseään ja paikkaansa koulussa ja maailmassa. Heitä askarruttavat muun muassa aikuisuus, ihmissuhteet, seksi ja päihteet.

Suosio on poikinut jo kolme tuotantokautta, joista kaksi on katsottavissa Yle Areenassa. Yhdysvalloissa sarjasta on tekeillä oma versio Shame.

Tyylilleen uskollisesti Skam käsittelee esimerkiksi uskontoja, seksuaalisuutta ja mielenterveyttä.

Skam on ihastuttanut sekä kohderyhmään kuuluvia että vanhempia katsojia. Se on saanut kiitosta samastuttavuudestaan ja hahmojen tarjoamasta identiteetinrakennusmateriaalista.

Toisin kuin monissa teinidraamoissa jakson aiheeksi riittää väärälle tyypille lähetetty tekstari tai bileet, joihin on kutsuttu vain koulun cooleimmat tyypit.

Iloa, surua, kateutta, epävarmuutta ja rakkautta kuvataan niin aidosti ja liioittelematta, että sarjaan on helppo jäädä koukkuun.

Roolimallit ovat tärkeitä ihmisen kehitykselle. Niistä voi ottaa mallia ja niiden luokse voi aina palata.

Halusin nuorempana olla yhtä rohkea kuin prinsessa Leia ja määrätietoinen kuin Pikku Naisten Jo March. Palasin molempien luokse tasaisin väliajoin kotona tai ajatuksissa.

Skamin hahmoille on perustettu Facebook- ja Instagram-tilit, joissa he kertovat kuulumisiaan. Tarina jatkuu reaaliaikaisesti jaksojen välissäkin.

Ajatus on tavallaan nerokas. Sarja vastaa nuorten tarpeisiin yhdistämällä lyhyet jaksot, somen ja hittimusiikin. Raja faktan ja fiktion välillä on toisinaan hukassa.

Todentuntuisia hahmoja seurataan yhtä tiiviisti kuin oikeita ystäviä. Norjassa lukiolaiset ovat jättäneet väliin tunteja, koska jaksot saattavat ilmestyä kesken päivän.

Huhujen mukaan yksi näyttelijöistä Josefine Frida Pettersen yritettiin heittää ulos baarista, koska hänhän on vielä alaikäinen. Todellisuudessa näyttelijä on 20-vuotias.

Sarjoihin ja kirjoihin on ihanaa uppoutua, mutta fiktiivisten hahmojen hienous on se, ettei niitä tarvitse huomioida koko ajan.

Vaikka fiktiiviset roolimallit ovat korvaamattoman tärkeitä, olisivat kasvukivut tuskin helpottaneet, jos olisin jatkuvasti voinut seurata valomiekalla varustetun ystäväni some-tilejä.