Uutiset

FC Hämeenlinna ei lähde peruuttelemaan Ykköseen

FC Hämeenlinna on valmiina tiistaina pelattavaan kauden ensimmäiseen Ykkösen otteluunsa. 20-vuotisjuhliaan viettävän seuran edustusjoukkue kohtaa kotikentällään Kaurialassa joensuulaisen Jipon.

Ykkönen käynnistyy jo tänään Helsingissä pelattavalla kiihkeällä paikallisottelulla sarjanousija HIFK:n ja FC Viikinkien välillä. Ykkösessä on otteluita myös lauantaina ja sunnuntaina.

FC Hämeenlinnalla on koossa tasainen ja voitontahtoinen joukkue, jonka tavoitteena on yltää kolmentoista joukkueen sarjassa ylempään keskikastiin.

-Se on resursseihimme nähden ihan realistinen tavoite. Tavoitteenamme on esittää seuramme juhlavuoden kunniaksi voittavaa jalkapalloa, josta myös Kaurialan yleisö pitää, suunnittelee joukkueen päävalmentaja Jussi Lempinen.

Jussi Lempinen valmentaa FC Hämeenlinnaa ensimmäistä kauttaan. Aisaparikseen hän on saanut Janne Hyökyvaaran.

Kolme aiempaa kautta Lempinen toimi FC Hämeenlinnan kakkosvalmentajana Teuvo Palkin rinnalla.

-Alkava kausi on haasteellinen sekä joukkueellemme että itselleni. Olen valmentanut jo kymmenen vuotta pääosin vanhempia junioreita ja nyt oli sopiva aika tarttua Ykkösen joukkueen päävalmentajan pestiin, Lempinen pohtii.

Lempisellä on koossa ryhdikäs 22 pelaajan joukkue, joka on sopiva sekoitus kokemusta ja nuorta voimaa.

-Meillä on tänä vuonna aidosti kilpailua pelipaikoistakin. Sen vuoksi kokonpanomme voi elää melkoisestikin kauden aikana, Lempinen uskoo.

Vanninen kapteenina

FC Hämeenlinnan seuratuimpia pelaajia ovat viime kaudella liigaa FC Lahden paidassa pelannut keskikenttämies Jukka Vanninen ja PS Kemistä hankittu kookas toppari Ozeias Graciano. Etenkin Vannisen paluu FC Hämeenlinnaan oli mainio asia.

-Vanninen on tällä kaudella myös kapteenimme ja ilman muuta joukkueemme johtotähtiä. Myös Tatu Mäkelä, Mikko Kalervo ja Jussi Heikkinen ovat kovassa iskussa, samoin kuin Aleksi Latvanen ja Jukka-Pekka Tuomenoja. Isossa pallollisessa roolissa on toivottavasti myös uusi keskikenttämiehemme Jarno Eränen, Lempinen sanoo.

FC Hämeenlinnalla on takanaan hyvin sujunut kauteen valmistautuminen. Joukkue pääsi tiistaina ensimmäisen kerran harjoittelemaan Pullerin nurmikentälle.

-Olemme harjoitelleet ulkona myös Parolassa, mutta vasta Pullerilla se kausi tuntuu alkavan oikein todenteolla, Lempinen muistuttaa.

FC Hämeenlinna on pelannut harjoituskaudella kymmenen ottelua.?

-Saldomme on seitsemän voittoa ja kolme tappiota. Ykkösen joukkueita vastaan pelasimme kolme matsia ja voitimme niistä kaksi.

-Toivottavasti jo harjoituskaudella löytynyt aktiivinen ja taisteleva ilme säilyy myös sarjaotteluissa. Pyrimme pelaamaan, emme pelkäämään, Lempinen kuvailee.

Jippo osaa joukkuepelin

Lempinen odottelee tiistain sarja-avausta mielenkiinnolla. Tiiviisti puolustava Jippo on lämmitellyt Ykköseen muun muassa menestymällä Suomen cupissa.

-Jippo pelaa sydämellä ja on nimenomaan joukkue isolla jiillä. Jarmo Korhosen valmennukseen palannut joukkue on meille erittäin hyvä mittari, FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Lempinen arvelee. (HäSa)