Uutiset

FC Hämeenlinna puolusti pisteen Turussa

FC Hämeenlinna ei tehnyt turhaa matkaa Turkuun keskiviikkona jalkapallon Kakkosessa. Joukkue pääsi kotimatkalle yhden pisteen kanssa, kun se päätyi kotijoukkue ÅIFK:n kanssa 0–0-tasatulokseen.

Hämeenlinnalaisten päävalmentajaa Tomi Uusitorppaa piste tyydytti, sillä sitä joukkue lähti tällä kertaa hakemaan.

– Oli kauden ensimmäinen ja viimeinen peli, kun lähdimme puolustamaan. Tällä kertaa ei ollut muuta vaihtoehtoa murheellisen edellisen tekonurmiseikkailun jälkeen. Silloin meni seitsemän omiin. Lähdimme hakemaan pistettä ja sen saimme, Uusitorppa selvitti joukkueen lähtöasetelmat keskiviikon otteluun.

Valmentajan mukaan hämeenlinnalaisten taktiikka toimi hyvin.

– Vastustajalla oli kolme tai neljä hyvää paikkaa, mistä olisi voinut maalin tehdä. Muuten pakkamme pysyi tiiviinä koko 90 minuuttia. Me pääsimme muutaman kerran erikoistilanteista vaarallisesti palloon, mutta syöttötyöskentelyyn riiston jälkeen pitää saada vielä paljon lisää tarkkuutta. Sateen kastelema märkä tekonurmi ei antanut yhtään syöttövirheitä anteeksi. Pallonhallinta oli selvästi vastustajalla, Uusitorppa analysoi.

Tekonurmella pelaaminen ei ole ollut helppoa FC Hämeenlinnalle tänä kesänä.

– Meidän keskustan kavereilla ei jalka vain liiku tekonurmella. Meidän piti ottaa sen takia järki käteen. Tällä tavalla saimme tällä kertaa parhaan mahdollisen tuloksen, valmentaja päätti. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

1.6.2020