Uutiset

FC Hämeenlinna saa… vieraita Tampereelta

FC Hämeenlinna jatkaa taivaltaan jalkapallon Kakkosessa perjantai-iltana, kun nousijajoukkue Ilves-Kissat saapuu jahtaamaan sarjapisteitä Kaurialaan. Tamperelaiset eivät ole lähteneet Kakkosen tasolle nöyristelemään, sillä ryhmä on ollut alkukauden kenties positiivisin yllättäjä. Tällä hetkellä sarjassa neljättä sijaa pitävässä joukkueessa ei toistaiseksi ole erityisen tunnettuja tähtipelaajia, mutta vahva joukkuepelaaminen ja kova taistelu ovat mahdollistaneet hyvät tulokset alkukaudesta.

FC Hämeenlinnan kausi lähti käyntiin odotuksia heikommin, mutta viime sunnuntain kotiottelu Kraftia vastaan antoi jo viitteitä paremmasta. Koko joukkueen vahva esitys toi näyttävän kotivoiton. Päävalmentaja Jussi Pellikka odottaa omiltaan jälleen vahvoja otteita kotiyleisön edessä.

– Kraftia vastaan olimme ylivoimaisia etenkin kaksinkamppailuissa. Lisäksi talven cupotteluissa vahvassa osassa olleet erikoistilanteemme olivat jälleen laadukkaita, tuottaen kolme osumaa. Samoilla linjoilla on jatkettava. Jos sorrumme leijumaan hyvän voiton jälkeen tai vähääkään aliarvioimaan vastustajaamme, käy köpelösti. Suorituksiin pitää löytyä tasaisuutta. Perjantain ottelu näyttää olemmeko riittävän kypsiä pelaamaan kahta ehjää ottelua peräkkäin, Pellikka pohtii. (HäSa)

Asiasanat