Uutiset

FC Hämeenlinnan cup-taival päättyi

FC Hämeenlinnan Suomen cupin pelit päättyivät kuudennella kierroksella Myyrmäen stadionilla, kun Kolmosessa pelaava PK-35:n reservijoukkue voitti hämeenlinnalaiset ansaitusti 2-0.

FC Hämeenlinnan lauantainen vastustaja koostui 90-luvulla syntyneistä nuorukaisista. Siitä huolimatta joukkue pelasi vahvemmin ja voitti lähes kaikki kaksinkamppailut.

PK-35 siirtyi johtoon reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Miro Kauti pääsi laukomaan joukkueensa johtoon.

Avausjaksolla vieraillakin oli omat tilaisuutensa, mutta heiveröiset maalintekoyritykset olivat helppoja torjuttavia isäntien maalivahti Miikka Häkkiselle.

-Ensimmäisellä jaksolla meillä oli tilanteemme. Silloin olisi pitänyt tehdä maaleja, kertaili vieraiden valmentaja Jussi Lempinen.


Ei paljon?onnistujia

Kovin paljon onnistujia ei FC Hämeenlinnasta Myyrmäessä löytynyt. Toisella jaksolla ei edes päästy kunnollisiin maalipaikkoihin.

Niinpä lopullisen ratkaisun iski flipperipallon jälkeen Aku Vapaa, josta pallo livahti valkopaitojen maaliin. Maalin jälkeen vieraat panostivat entistä enemmän hyökkäyspeliin. Myös Ozeias Graciano siirtyi kärkeen topparin tontilta.

-Viimeiset syötöt epäonnistuivat eikä me päästy tilanteisiin. Toisessa maalissa tilanne olisi pitänyt purkaa aikaisemmin, sanoi Jussi Lempinen.


PK-35 kohtaa ?JJK:n

PK-35 jatkaa cupissa ja kohtaa seuraavalla kierroksella Veikkausliigan JJK:n.

-Ajatuksemme oli mennä jatkoon. Nyt meidän täytyy rakentaa tilantemme uudelleen ja aloittaa uusi valmistautuminen reilun kolmen viikon kuluttua alkavaan Ykköseen, sanoi Lempinen.

FC Hämeenlinnan riveistä puuttuivat loukkaantumisten johdosta Jarno Eränen ja Harri Suhonen. Vaihdosta kentälle tulivat loukkaantumisista toipuneet Jussi Heikkinen ja Aleksi Latvanen. (HäSa)