fbpx
Uutiset

Fiftariin etsitään lahjakkuuksia

 

Idea 50-luvulle sijoittuvasta musikaalista alkoi muhia Minna Helkiön ja Laura Pantken ajatuksissa jo kaksi vuotta sitten. Polkiessaan projektia käyntiin he pyysivät pian mukaan Lauri Litjan, ja sen jälkeen työryhmä on vain kasvanut nuorista teatterintekijöistä.
 
Helkiö on lähtöisin Hauholta, mutta asuu nykyään Tampereella ja kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi ilmaisutaidon lukiosta.
 
– Haluamme näyttää, että nuoretkin osaavat ja pystyvät samaan kuin ammattilaiset. Yleensä nuorisoteatteria katsotaan sillä ajatuksella, että olipas kiva, kun uskalsitte lavalle. Meidän tarkoituksemme on esittää muutakin kuin tyhjänpäiväistä tanssia ja iloittelua, Helkiö sanoo.
 
Jengikuvioita ja kielletty rakkaus
 
Nuoret ovat käsikirjoittaneet musikaalin itse Emmi Pietikäisen johdolla. Tarinassa liikutaan 50-luvun Suomen jengikuvioissa, ja mahtuupa mukaan myös Helkiön ja Litjan kielletty rakkaustarinakin.
 
– Yksi idea oli homous 50-luvulla, mutta sen jouduimme karsimaan pois. Musikaali on minulle todella iso juttu nyt. Kiinnostus näyttelemiseen lähti alun perin vaariltani Antti Litjalta, joka oli töissä Helsingin kaupunginteatterissa. Hän on ollut kova tuki ja hieno esikuva, tervakoskelainen Lauri Litja kiittelee.
 
Litjan kesä kuluu Heinolassa kesäteatterissa työskennellessä. Aiemmin hän on näytellyt Janakkalan Teatteriseurueessa ja Riihimäen nuorisoteatterissa. Helkiö puolestaan aloitti teatteriuransa hevosen päänä Pälkäneen musikaaliteatterissa ja on sen jälkeen näytelly esimerkiksi Hauhon kesäteattereissa ja koulumusikaaleissa.
 
Helkiö ja Litja kuvailevat pääsemistä teatterin päänäyttämölle unelmien täyttymykseksi. Molempien päämääränä on saada näyttelemisestä ammatti.
 
– Fiftari on meille iso mahdollisuus, ja se pitää ottaa tosissaan. Meillä on kunnianhimoinen porukka. Kaikki rakastavat tehdä tätä ja ovat intohimolla mukana, Minna Helkiö kehuu reilun 20 hengen työryhmää.
 
Porukkaan mahtuu vielä
 
Fiftaria varten harjoiteltiin tänä keväänä neljä kertaa, ja treenaaminen jatkuu syksyllä. Ohjaaja Laura Pantke toivoo, että lahjakkaat nuoret ottavat häneen yhteyttä ja lähtevät mukaan musikaaliin.
 
– Meiltä puuttuu muutama näyttelijä ja tanssija sekä saksofonisti, läskibasson soittaja, kitaristi ja rumpali. Palkkaa emme voi luvata, mutta apurahoja haetaan. Lahjakkaat, alalle haluavat nuoret voivat saada Fiftarista boostia uralleen, Pantke huomauttaa.
 
Nuorisomusikaalista kiinnostuneet lukioikäiset ja sitä vanhemmat voivat ottaa yhteyttä Fiftarin ohjaajaan Laura Pantkeen puhelinnumeroon 050-594 7487 tai sähköpostitse .
 

Tuttuja kasvoja Salatuista elämistä

Musikaalin hengen mukaisesti Fiftari sisältää paljon laulua ja tanssia. Nuoret näyttelijät suunnittelevat koreografiatkin itse, mutta siinä heillä on apunaan Salatut elämät -sarjasta tuttu Anu Palevaara.
 
– Anu on saanut meistä älyttömästi irti. Nyt uskallamme tulla ulos myös tanssimmalla.
 
Palevaaran mielestä nuorten kanssa työskenteleminen on ollut ihan mahtavaa.
 
– Fiftarissa koreografioiden suunnittelu lähtee täysin luovalta pohjalta. Minusta on ihanaa, että kaikki voima ja tekemisen palo kumpuaa nuorista itsestään. Minä lähinnä tutustutan heitä 50-luvun tyyliin, ruokin rohkeutta ja teetän erilaisia harjoitteita, Palevaara kuvailee rooliaan.
 
Iina Lainesalo

 

Menot