Uutiset

Filippiinit vaarallisin maa ympäristönsuojelijalle

Viime vuonna maailmassa surmattiin vähintään kolme ympäristönsuojelijaa joka viikko.
Filippiinit on noussut maailmassa kärkeen ympäristönsuojelijoiden murhissa presidentti Rodrigo Duterten kaudella. Kuva: ROLEX DELA PENA
Filippiinit on noussut maailmassa kärkeen ympäristönsuojelijoiden murhissa presidentti Rodrigo Duterten kaudella. Kuva: ROLEX DELA PENA

Filippiinit on maailman vaarallisin maa ympäristöä ja omia maaoikeuksiaan puolustaville ihmisille. Maa on ohittanut tässä surullisessa tilastossa aiemmin ykkössijaa pitäneen Brasilian.

Ympäristönsuojelijoiden murhista kertoo Global Witness -järjestö tuoreessa raportissaan. Raportin mukaan viime vuonna surmattiin joka viikko enemmän kuin kolme ympäristönsuojelijaa jossain päin maailmaa.

Tutkimuksesta kerrotaan Guardian-lehdessä ja järjestön julkaisemassa lehdistötiedotteessa.

Viime vuonna tällaisia surmia oli kaikkiaan 164, missä oli pudotusta verrattuna vuoden 2017 huippulukuun 201.

Järjestön mukaan murhien vähentymisestä voi kiittää sitä, että alkuperäiskansat, kansalaisjärjestöt, YK ja media ovat käsitelleet aihetta julkisuudessa.

Murhien sijaan yhtiöt ja hallitukset ovat kuitenkin siirtyneet toisenlaisiin menetelmiin saadakseen etujaan ajetuksi. Toisinajattelijoita on pantu vankilaan tai heidät on uhkailtu hiljaisiksi.

Ympäristönsuojelija julistettiin terroristiksi

– Maaliskuussa 2018 Filippiinien hallitus julisti minut terroristiksi. Tämä oli kosto siitä, että olin puhunut alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaamista vastaan kotimaassani. Elin uhan alla enkä uskaltanut palata kotiini. Minut poistettiin myöhemmin listalta, mutta viranomaiset jatkavat väärien syytösten kohdistamista minuun, sanoi YK:n erikoisraportoija Victoria Tauli-Corpuz.

Filippiineillä surmattiin vuonna 2018 kaikkiaan 30 ympäristön- ja maaoikeuksien suojelijaa.

Koko maailmassa uskotaan surmansa saavan enemmän ympäristönsuojelijoita kuin mitä raportista käy ilmi. Tämä johtuu siitä, että kaikista tapauksista ei raportoida ja niitä jätetään usein tutkimatta. Uskottavia todisteita on usein vaikea löytää.

Eniten murhia tapahtuu kaivostoimintaan liittyvissä tapauksissa, viime vuonna tällaisia murhia oli 43. Myös vesivarojen niukkuus näkyy yhä selvemmin näissä tilastoissa. Vuonna 2017 veden takia surmattiin neljä ihmistä, viime vuonna jo 17.

Tappajina toimivat firmojen turvallisuudesta vastaavat, poliisit tai palkkamurhaajat, jotka joskus ovat yhteistoiminnassa.

Guatemalassa murhat viisinkertaistuivat

Hurjin nousu murhissa tapahtui Guatemalassa, missä murhien määrä viisinkertaistui vuodessa.

Maassa on toteutettu iso määrä julkisia ja yksityisiä investointeja, jotka on suunnattu metsän- ja maanviljelyyn, kaivostoimintaan ja vesivoimaan. Projekteja on toteutettu kovalla kädellä alkuperäiskansojen asuinalueilla. Maassa pelätään ajautumista samanlaiseen kansanmurhaan kuin mitä tapahtui 30 vuotta sitten.

Brasiliassa ympäristönsuojelijoiden murhat vähenivät kahdella kolmasosalla 57:stä 20:een. Syynä olivat yleinen murhien ja tappojen väheneminen maassa ja kansainvälinen huomio maassa tapahtuneeseen vallanvaihtoon.

Tilanteen pelätään siellä kuitenkin muuttuvan jälleen pahempaan suuntaan. Presidentti Jair Bolsonaro pyrkii heikentämään alkuperäiskansojen oikeuksia ja luonnonvarojen suojelua.

Viime viikolla Brasiliassa surmattiin heimopäällikkö Emyra Waiãpi alueella, jonne oli tunkeutunut kymmeniä laittomia kaivosmiehiä.

Ympäristönsuojelijoiden murhat

Viime vuonna maailmassa surmattiin 164 ympäristönsuojelijaa. Moni muu sai vammoja hyökkäyksissä tai joutui vankeuteen.

Eniten surmia tapahtui Filippiineillä (30), Kolumbiassa (24), Intiassa (23) ja Brasiliassa (20).

Jyrkin lisäys murhissa tapahtui Guatemalassa, jossa määrä viisinkertaistui vuodessa. Asukasta kohden laskettuna tällaisia murhia (17) tapahtui siellä eniten maailmassa.

Eniten murhia tehtiin kaivostoimintaan liittyen (43). Murhat ovat lisääntyneet myös veden vuoksi, vuoden 2017 neljästä kappaleesta vuoden 2018 17:ään.

Yli puolet murhista tapahtui Latinalaisessa Amerikassa. Maanosa on ollut näiden murhien kärjessä siitä saakka, kun Global Witness -järjestö aloitti murhien tilastoinnin vuonna 2012.