Kolumnit Uutiset

Fingelskaa ja kyökkiruotsia

Halpuutimme.

Siinä tietoisuuteemme viime viikolla iskenyt vuoden ensimmäinen uudissana, josta on jo kehrätty keskustelu jos toinenkin. Kielitoimiston kantaakin on kysytty ja siellä väki kelpuutti halpuuttamiseen avoimin mielin. Vaikka ensimakustelulla ei siltä tunnu, on halpuuttaminen muodostettu kantasanasta halpa ja verbinjohtimesta ihan suomen kielelle tyypillisellä tavalla.

Miksi kieliopillisesti oikeakielinen uudissana tuntuu oudommalta kuin lainat?

Suomen kirjakielellä on kaksi isää. Mikael Agricola 1500-luvulta ja Elias Lönnrot 1800-luvulta.

Agricola ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti suomen kieltä, mutta hän keksi kieleen runsaasti uusia sanoja. Rehtorin ja piispan sanoista valtaosa on edelleen käytössä. Agricolan uudissanoista muistuvat mieleen heti ainakin hallitus ja historia. Uskonnollisena vaikuttajana hän loi suomen kieleen myös sanat luoja ja vapahtaja.

Lönnrot oli omalla vuosisadallaan suomen kielen uudissanojen merkittävin kehittäjä. Häntä saamme kiittää niin monista sanoista, että tuntuu oudolta ajatella suomen kieltä vailla näitä ilmaisuja.

Kielitieteilijän ja lääkärin luomuksia ovat esimerkiksi kertolasku, kirjallisuus, asiakirja, elinkeino, nykyaika ja siirtolainen.

Ilman Lönnrotia en olisi oppinut yhdyssanoja tai opiskellut tiedekunnassa. En lukisi romaaneita, enkä tietäisi mitä ovat itkuvirret. Nuorisoa karttaisin, enkä osaisi olla nuorison mielestä vanhanaikainen. Viestikin jäisi lähettämättä.

Huushollissani käytetään henkaria, prikkaa ja hantuukia. Kaikki sanat niin sanottuja kyökkiruotsia, kartanoista torppiin pudonneita.

Kyökkiruotsi on sulautunut osaksi tätä hidasta hämäläistä puhetta niin, että joitakin ruotsin lainoja luullaan nykyään murteeksi. Jotkut sanat kuten pysti tai vaasi ovat edelleen käypää arkikieltä, eivät vain kieliperintöä 1800-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta.

Perheeni nuorison kieli on aikamoista fingelskaa, suomeen sekoittuu järkyttävä määrä englannin kielen pudokkaita. Näitä ilmaisuja sitten väännellään ja lausutaan miten sattuu. Alkuperäistä sanaa on joskus vaikeaa tavoittaa.

Mitä sanotte esimerkiksi siitä, että läksyjensä ääressä puurtava ala-asteikäinen lapsi kiljahtaa tehneensä feilin. Siis minkä? 2000-luvun fingelskaa olevan ilmaisun takana on englanninkielinen verbi fail, joka suomennettuna tarkoittaa erehtymistä tai virheen tekemistä. Englannin valtaa tukee pelimaailma ja viihde.

Yläasteikäisen kirjoitelmat ovatkin välillä jo sellaista fingelskan ja puhekielen yhdistelmää, että toivoisin omistavani teinikielen sanakirjan.