Uutiset

Gazan rajaseudulla asuva kuvajournalisti: Miljoonia euroja menee pelkästään pommisuojiin

Suomessa parhaillaan vieraileva kuvajournalisti Noam Bedein kiertää maailmalla kertomassa siitä, millaista arkea Gazan rajaseudulla asuvat elävät. Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vieraillut Bedein seuraa tapahtumia Israelin puolelta ja johtaa kotikaupungissaan Sderotissa toimivaa itsenäistä kansalaisjournalismijärjestöä Sderot Media Centeria, jonka tarkoituksena on välittää tietoa alueen tapahtumista.

Bedein kertoo, että Sderotissa voi joutua yhtäkkiä juoksemaan autosta ulos, kun rakettihälytys tulee.

– Kun tulin Helsinkiin, avasin refleksin omaisesti ikkunan ja turvavyön sekä pistin musiikkia hiljemmalle, jotta olisin valmiina hyppäämään autosta pois, toteaa Bedein.

Israelin ja Gazan rajalla oleva yli 20 000 asukkaan Sderot on kärsinyt 2000-luvun alusta lähtien Hamasin säännöllisistä raketti-iskuista, joihin Israelin armeija on usein myös voimakkaasti vastannut.

Tällä viikolla tilanne on jälleen kiristynyt palestiinalaisten ja Israelin välillä. Aivan viime päivinä Israelin poliisi ja armeija ovat jälleen nostaneet valmiustasoaan Jerusalemissa ja Länsirannalla.

Sderotissa puolestaan viimeisin rakettihälytys kuultiin kolme päivää sitten kello 23:n aikaan yöllä.

Kun hälytys kajahtaa ilmoille, asukkailla voi olla pahimmillaan vain 15 sekuntia aika löytää suojapaikka.

– Jokaisella tässä kaupungissa on kokemusta rakettihälytyksistä. Keskellä yötä ei ole kuin sekunteja aikaa herättää lapset ja mennä suojaan, sanoo Bedein.

Vaikka Sderotista on vain vajaa kolme kilometriä Gazan rajalle, raketti-iskuista koituneet henkilövahingot kaupungissa ovat jääneet pieniksi. 15 vuoden aikana iskuissa on menehtynyt noin kymmenen ihmistä.

Bedeinin mukaan kuolonuhreilta on osittain vältytty sen takia, että Israel on panostanut jopa miljardeja euroja turvallisuuteen. Pelkästään Sderotissa pommisuojiin on käytetty miljoonia euroja.

– Israelissa on todella suuret määrät pommisuojia. Sderotiin on rakennettu viiden vuoden aikana noin 6 000 erilaista suojaa. Missä muualla on leikkipuistossa pommisuoja? Joka ikisessä rakennuksessa on myös jonkinlainen suojapaikka, Bedein toteaa.

Vaikka Sderot on raketti-iskujen tulilinjalla, viime vuosina kaupunkiin on Bedeinin mukaan muuttanut ihmisiä sen sijaan, että he pakenisivat iskuja.

– Se on kaunis kaupunki ja siellä on kauniita puistoja. Sinne rakennetaan jatkuvasti uutta. Haluamme jatkaa elämää ja uskoa parempaan huomiseen.

Vuosi sitten kesällä Israelin armeija ja Hamas kävivät tuhoisia taisteluita Gazan alueella, joissa sai surmansa yli 2100 palestiinalaista. Toukokuussa israelilaissotilaita edustava Breaking the Silence -järjestö julkaisi raportin kesän 2014 tapahtumista Gazassa, jossa arvosteltiin voimakkaasti Israelin viimekesäisiä sotatoimia.

Asiasanat

Päivän lehti

29.10.2020

Fingerpori

comic