Uutiset

Näkökulma: Genitaalikuvat ovat yksityisasia – Perätön vihjaus henkilön syyllistymisestä rikokseen on rikos

Kansanedustajan vuosien takaiset peniskuvat tuomittiin laajasti häirintänä, vaikkei kuvat vastaanottanut nainen puhunut häirinnästä. Kuvat eivät ole ongelma, mutta niiden käyttäminen ja näyttäminen voivat olla sitä, kirjoittaa oikeustoimittaja Rebekka Härkönen.
Rebekka Härkönen. Kuva: Joel Maisalmi
Rebekka Härkönen. Kuva: Joel Maisalmi

Tällä viikolla peniskuvat ovat joutuneet tuomiolle laajasti kahvipöytäkeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa. Moni on pikavauhtia irtisanoutunut peniskuvien hyväksyttävyydestä ja etenkin niiden lähettämisestä kenellekään.

Tämä kaikki siksi, että erään klikkijutun syötti oli hattaramaisesta hataruudestaan huolimatta harvinaisen makoisa.

Tällä viikolla Seiska kertoi, että keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä aloitti kuusi vuotta sitten avioliiton ulkopuolisen suhteen baarissa tapaamansa naisen kanssa. Kärnä ei ollut tuolloin kansanedustaja.

Pariskunta ajautui intiimiin kanssakäymiseen kaksi kertaa, jonka jälkeen mies lähetti naiselle seksuaalissävytteisiä viestejä ja kaksi valokuvaa peniksestään. Lehden mukaan nainen piti viestejä ”piinaavina”.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kommentoi, että kaikki tekevät joskus tyhmyyksiä ja tuomitsi häirinnän.

Kansanedustaja pahoitteli elämässään tekemiään virheitä sosiaalisessa mediassa avaamatta sitä, kenelle pahoittelu oli osoitettu tai mihin virheet liittyvät. Mies ei osoittanut anteeksipyyntöä viestikumppanilleen ja kiisti syyllistyneensä minkäänlaiseen rikokseen.

Mitä tapahtui?

Jälkeenpäin ainakin mies toivoi lisää kohtaamisia. Nainen piti miehen kiinnostusta imartelevana mutta luonnehti sitä myös ”piinaavaksi”:

Nainen ei selventänyt, että tarkoittiko piinan positiiviseksi vai negatiiviseksi. Hän ei myöskään kertonut, missä määrin itse osallistui viestittelyyn ja kielsikö hän miestä ottamasta yhteyttä.

Miehen noustua kansanedustajaksi nainen näytti miehen intiimit viestit toimittajalle. Jutussa lehti oikeutti tietojen julkaisun viestien ”piinaavuudella” ja sillä, että mies oli tapahtumien aikaan avioliitossa.

Sosiaalisen mediassa ja käytäväkeskusteluissa rikoksella vihjailu nielaistiin sujuvasti, ja monen mielikuvissa mies olikin äkisti häirikkö.

Häirintä on Suomessa rikos. Myös perättömän vihjauksen esittäminen henkilön syyllistymisestä rikokseen on rikos.

Penis on yksityisasia

Laki ei kiellä sukuelinten valokuvaamista.

Kuvien lähettäminen toiselle henkilölle voi rikoslain mukaan olla rangaistava teko, jos lähettävällä ja vastaanottavalla taholla ei ole yhteisesti hyväksyttyä sopimusta asiasta.

Seksuaalisuhde on lain mukaan yksityiselämän suojan piiriin kuuluva tieto. Sitä on taatusti myös valokuva toisen henkilön sukupuolielimistä, joten tällaisen kuvan näyttäminen ulkopuolisille voi olla rikos.

Peniskuvat eivät ole siis ongelma vaan se, miten niitä käytetään ja näytetään.

Sukupuoliyhteys muun kuin aviopuolison kanssa ei ole ollut Suomessa rikos enää yli 70 vuoteen. Suomen kaltaisessa liberaalissa maassa avioliitto katsotaan kuitenkin moraaliseksi sopimukseksi riippumatta siitä, mitä puolisot ovat suhteestaan keskenään sopineet.

Esimerkiksi yleisesti ajatellaan, että äänestäjillä on jostakin syystä oikeus tietää, onko kansanedustajalla avioliiton ulkopuolisia suhteita tai jopa lapsia.

Vapaata riistaa?

Etukäteen on vaikea tietää, kenestä elämä tekee jossakin vaiheessa jonkinlaisen pienen tai ison julkkiksen. Jos näin tapahtuu, nykyisillä julkisuussäännöillä meistä kenestä tahansa voi tulla vapaata riistaa.

Kauan sitten vaihdetut kuvat sukupuolielimistä voivat pongahtaa toimittajien näytöille ja otsikoihin. Mediassa ne voidaan kääriä paremman puutteessa vihjaileviin termeihin kuten ”piinaava” tai ”kiusallinen”.

Eikä tarvita kuin kymmenen minuuttia ja ensimmäinen tuomitsemisviettinsä villitsemän katuoikeuden ratkaisu on valmis: olet arveluttava ja epäilyttävä henkilö, syyllinen häirintään ja nimesi etuliite on ikuisesti penis tai pimppi.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic