Uutiset

Graciano puski ratkaisun

FC Hämeenlinna saa olla onnellinen, että joukkueen brasilialaistoppari Ozeias Graciano tunsi itsensä pelikykyiseksi lauantaina PS Kemiä vastaan. Graciano nimittäin poti muutaman päivän kuumetta, mutta päätti kuitenkin pelata. Toppari puskikin ensimmäisellä puoliajalla ottelun ainoan osuman, kun Hämeenlinna otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kaatamalla PS Kemin Kaurialan kentällä.

-En ollut ihan varma pystynkö pelaamaan, mutta yritin kuitenkin. Nyt olen tietysti tyytyväinen ratkaisuuni, koska voitimme ja onnistuin vielä tekemään maalin, Graciano jutteli ottelun jälkeen.

Gracianon maali oli komea ja harjoituksissakin hiotun kuvion tulos. Ilari Ruuth antoi juuri passelin kulmapotkun, jonka toppari nikkasi voimalla verkkoon. Nasevimmin maalia kuvasi PS Kemin uusi päävalmentaja Juhani Himanka.

-Moni tuolla kentällä ei lauokaan yhtä kovaa kuin mitä pallo lähti Ossin päästä, Himanka kuvasi.

Maalintekijä kertasi itse osumaa vähän maltillisemmin.

-Puhuimme ennen ottelua, että jään maalivahdin eteen, joten tiesin pallon tulevan siihen. Pallo tuli paikkaan juuri sopivasti, Graciano kehui Ruuthin kulmaa.

Lempinen: Nihkeää

Lauantain ottelu ei ollut yhtä viihdyttävä kuin edellinen kotiottelu Viikinkejä vastaan. FC Hämeenlinnan päävalmentajan Jussi Lempisen mielestä kotijoukkueen esitystä kuvasi parhaiten sana nihkeä.

-PS Kemi aiheutti meille suuria ongelmia pelissämme. Aloitimme ihan raikkaasti, mutta kun Kemi sai pakettinsa kasaan, oli meillä vaikeaa pelata. Pelistämme puuttui syvyyteen menot, ja pallollinen peli oli vähän puuroa. Olen kuitenkin tyytyväinen, kun voitimme 1-0 Ossin hienolla maalilla. Eikä ollut ensimmäinen samanlainen, Lempinen mietti.

Päävalmentaja osasi odottaa ottelusta vaikeaa.

-Tiesin, että pelistä tulee tällainen. Kaikki tiesivät tämän pelin tilanteen ja yritimme valmistaa joukkuetta siihen mentaalisesti. En tiedä, menikö se sitten yli, kun pelistä tuli alun jälkeen varovaista.

Hyvä jatkaa eteenpäin

FC Hämeenlinna on noussut viime aikojen esitysten ansiosta sarjataulukossa viidenneksi eli joukkue on tukevasti keskikastissa. Sarjakärki FC Lahti on seitsemän pisteen päässä pelin vähemmän pelanneena ja ensimmäinen putoamisviivan alla oleva joukkue KPV on yhden ottelun vähemmän pelanneena jo kolmentoista pisteen päässä.

-Olemme nyt voittaneet kaksi ottelua kotona ja myös edellisen vierasottelun Kotkassa. Olemme hyvissä asemissa sarjassa, Kemi-ottelun ratkaisija Graciano sanoi.

Lempinen muistutti, että Hämeenlinna on pelannut tuloksellisesti hyvin jo heinäkuun alusta lähtien.

-HIFK-ottelusta lähtien olemme hävinneet seitsemästä ottelusta vain yhden, hän sanoi.

Ensimmäistä kauttaan hämeenlinnalaisten päävalmentaja olevan Lempisen mukaan Kaurialan valkopaidoilla on edessään mukava syksy.

-Menemme haastajina pelaamaan nousijaehdokkaita vastaan. Haastamme ne tosissaan ja katsomme, mihin eväät riittävät. Haluamme myös itse täältä ylöspäin.

Lappalainen ja Kalervo sivussa

Aapo Lappalainen ja hyvän kauden pelannut maalivahti Ville Kalervo olivat sivussa kotijoukkueen kokoonpanosta loukkaantumisten takia.

-Lappalainen oli lauantaina magneettikuvissa ja radiologi tutkii kuvat alkuviikosta, jolloin saamme faktatietoa. Olettamukseni on, että hän on Oulussa mukana. Kalervo menee tiistaina polvestaan jatkotutkimuksiin, jonka jälkeen olemme viisaampia. Muutama peli menee ainakin, Lempinen kertasi.

Kalervon korvasi FC:n maalissa Antti Ekholm, joka onnistuikin erinomaisesti.

-Eki tuli tilalle ja pelasi erittäin hyvän pelin. Saamme vielä ensi viikosta alkaen mukaan Harri Suhosen, joten hyvältä näyttää, Lempinen mietti. (HäSa)