Uutiset

Gran Canarialla riehunut maastopalo saatu hallintaan

Lisähaasteensa sammutustöihin on tuonut tuliperäisen saaren vuoristoinen maasto. Paloa on ollut taltuttamassa useita sammutuslentokoneita ja -helikoptereita. Kuva: EPA

Lomasaari Gran Canariaa ravistellut maastopalo on saatu haltuun, kertovat paikalliset viranomaiset. Gran Canarian paikallishallinnon presidentin Angel Victor Torresin mukaan sammutustyöt ovat tuottaneet tulosta ja näkymät ovat nyt hyvät.

Kanariansaarten pelastusviranomaiset ovat kuitenkin varoittaneet kovista tuulenpuuskista ja tulevasta lämpöaallosta, jotka voivat yllyttää vielä kytevän maan uusiin paloihin.

–  Kaikki työvoima pysyy asemissaan ja 230 ihmistä jatkaa työtä yön aikana, pelastusviranomainen tviittasi.

Lisähaasteensa sammutustöihin on tuonut tuliperäisen saaren vuoristoinen maasto. Paloa on ollut taltuttamassa useita sammutuslentokoneita ja -helikoptereita.

1  500 hehtaaria maata polttanut palo on ajanut jopa tuhat saarelaista kodeistaan. Monet evakuoiduista pääsivät uutistoimisto AFP:n mukaan palaamaan koteihinsa maanantaina. Kukaan ei ole toistaiseksi loukkaantunut palossa.

Palo sai alkunsa lauantaina Artenaran kunnassa lähellä saaren pääkaupunkia Las Palmasia. Poliisi on pidättänyt miehen, jota epäillään tulipalon sytyttämisestä hitsaustöillä.

Asiasanat