Uutiset

Granitin aukiolle siirretty torielämä on yhä vaisua

Ragnar Granitin aukiolle siirretty tori ei ole ainakaan vielä elävöittänyt Riihimäen keskustaa merkittävästi.

Torikauppias Harri Leppäkoski ei olisi alun pitäenkään halunnut siirtää kauppapaikkaa keskustaan, vaan olisi mainiosti viihtynyt vakioasiakkaineen vanhalla paikalla.

-Jos kaupunki olisi satsannut vanhaan toriin, se olisi saatu toimimaan. Asiakkaiden määrä ei ole ainakaan minulla lisääntynyt, suorastaan päinvastoin, harmittelee Leppäkoski.

-Tämä on ihan kuollut kulma. Ihmiset eivät edes kulje tästä läpi, kuten vanhalla torilla. Kalakauppiaskin joutui lähtemään, sillä torilla on autoille 3 500 kilon painorajoitus.

Riihimäen kaupunkikeskustayhdistys Virikkeen puheenjohtaja Matti Jokihaara näkee torin hiljaisuuden syyksi muun muassa sen, ettei uutta paikkaa ole vielä ehditty kunnolla markkinoida.

Toistaiseksi torin siirrosta saadut kommentit ovat olleet pääosin positiivisia. Soraääniä on kuulunut lähinnä siksi, että uusi tori aukeaa virallisesti vasta 7.30, kun monet iäkkäät asiakkaat olisivat valmiita ostoksille jo kuudelta aamulla.

-Kaikki muutokset ovat vaikeita, ja Hämeessä ne myös tapahtuvat hitaasti, sanoo Jokihaara.

Torin kehitysideoita löytyy tavallisilta riihimäkeläisiltä. Sirkka-Liisa Kari alkaa oikopäätä rakennella mielessään uusia visioita torielämän virkistämiseksi.

-Torin myyntipaikkojen pitäisi olla ilmaisia, ilman muuta. Kojuja ja myyntipöytiä voisi sijoittaa myös lyhyelle kävelykadun pätkälle, kuten Reskaa hyödynnetään Hämeenlinnassa, Kari suunnittelee. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020