Uutiset

Haaveissa uusi paloasema

Janakkalan paloasema on tullut tiensä päähän. Kunnan on päätettävä, kannattaako sitä laajentaa ja remontoida vai rakentaa kokonaan uusi asema.

Kanta-Hämeen pelastuslaitos ottaisi mielellään vastaan uuden paloaseman esimerkiksi Rastikankaalta. Se ei kuitenkaan strategiansa mukaisesti itse omista kiinteistöjään, vaan vuokraa ne kunnilta. Niinpä lopullinen päätösvalta paloaseman tulevaisuudesta jää Janakkalan kunnalle.

Pelastuslaitos on kuitenkin käynnistämässä selvitystyötä paloasemahankkeesta.

-Olemme aloittaneet keskustelut Janakkalan kunnan kanssa eri vaihtoehdoista ja aikatauluista, kertoo pelastuspäällikkö Petri Talikka.

Huoltotila käyttökiellossa

Nykyinen paloasema on rakennettu vuonna 1967. Rakennuksen yläkerta on tehty alun perin asunnoiksi, mutta nyttemmin se toimii henkilöstön tauko-, lepo- ja hallinnointitiloina.

Talikan mukaan rakennus vaatisi merkittävän peruskorjauksen.

-Se on vähän joka tavalla aikansa elänyt. Sen kunto on sellainen, että siellä on vuosien mittaan tehty vain kaikkein välttämättömin. Siihen täytyisi tehdä mittavampi korjaus, Talikka sanoo.

Esimerkiksi asemahallin huoltotila on tällä hetkellä käyttökiellossa kosteusvaurioepäilyn ja asbestilöytöjen vuoksi.

Pahin puute tiloissa on niiden ahtaus. Sokkeloiset tilat eivät meinaa riittää kaikkeen nykyiseen toimintaan.

-Kun ensihoitopalvelut tulivat pelastuslaitoksen hoidettavaksi, vuoroihin on tullut lisää väkeä ja toimintaa. Muutenkin on havaittu, etteivät tilat oikein vastaa nykyistä tarvetta, Talikka kertoo.

Olisiko nykyistä asemaa mahdollista laajentaa?

-Kyllä se aika hankalaa olisi. Siinä täytyisi järjestellä toimintoja uudelleen vähän laajemminkin, Talikka vastaa.

Rastikankaalta hyvät yhteydet

Mikäli kunta päätyy selvityksen jälkeen uuden paloaseman rakentamisen kannalle, se voisi sijoittua Rastikankaalle. Janakkalan kunta on parhaillaan uudistamassa alueen kaavoitusta.

-Pelastuslaitoksen kannalta se olisi hyvä sijoituspaikka. Siinä olisi edelleen hyvä tavoitettavuus tänne Turengin suuntaan. Muualle mentäessä logistiikka paranisi, kun moottoritie on lähellä, Talikka kertoo.

Pelastuslaitos ei ole vielä tehnyt hankkeelle varsinaista aikataulua.

-Tietysti tarve olisi olemassa jo nyt, mutta tiedämme, että tämänkaltaiset hankkeet vievät aina aikaa toteutuakseen. Selvitys, rahoitus, suunnittelu ja rakentaminen – ei tässä kukaan oleta, että vielä vuodessa tai kahdessakaan oltaisiin uusissa tiloissa, Talikka toteaa.

Pelastuslautakunta päättää torstaina paloasemahankkeen selvitystyön käynnistämisestä. (HäSa)