fbpx
Uutiset

Häikäisevä menestystarina

Kun suomalaisen politiikan Matti Nykänen, kansanedustaja Tony Halme edellisen kerran teki parannusta, hän päätti kokeilla uskoon tuloa. Pahimmasta huuhelosta selvittyään valtiopäivämies lupasi avata sydämensä Herralle.

Lopullisen valinnan kansanedustaja kuitenkin delegoi Herralle itselleen, sanomalla, että katsotaan nyt, viihtyykö hän sydämessäni.

Ei näköjään viihtynyt, sillä Halme on taas raihnaisessa kunnossa. Lehtitietojen mukaan mies on putken päätteeksi kiidätetty psykiatriseen hoitoon. Lääkärien tehtävänä on jatkaa siitä, mihin Herra jäi.

Halmeelle tulee todennäköisesti nappituomio. Psykiatrinen sairaanhoito medikalisoituu.

Iso-Paavo kävi Hämeenlinnassa pyhittämässä verkatehtaan työmaan. Ennen kuin siunaava kura lensi kauhasta peruskiven onkaloon, puhemies piti väkevän puheen.

En ollut itse paikalla, mutta läsnäolleet todistavat puheen olleen poikkeuksellisen vuolas ylistys Hämeenlinnan ja koko seutukunnan erinomaisuudesta ja ylivertaisuudesta jopa Euroopan mittakaavassa. Myös itse verkatehdas tulevine sisältöineen kohosi korkealle yli rahvaanomaisuuden. Häikäisevän ainutkertainen jo nyt.

Ei ole mitään syytä kyseenalaistaa puhemiehen kykyä kirjoittaa ja valmistella oma puheensa, mutta sen kuulleet epäilevät vahvasti, että se oli ainakin nuotitettu hämeenlinnalaisvoimin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että aina, kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle.

Moisen ylistyksen jälkeen kenenkään ei enää pidä sortua matalamielisyyteen ja puuttua lillukanvarsiin, joita verkatehtaan vaiheilla mahdollisesti rönsyää.

Torstaina julkistettu selvitys liito-oravan onnellisesta elosta keinuvassa kehtolinnassa on karmea pettymys lukuisille oravansuojelijoille.

Pieniä papanoita lähes pyhäinjäännöksinä palvovat telaketjuluonnonsuojelijat järkyttyivät äärettömän uhanlaiseksi luulemiensa liito-oravien suuresta määrästä.

Tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus osoittaa, että yksin tyttöoravia on ainakin 150 000. Kun liito-oravankaan ei ole hyvä olla yksin, ne hankkiutuvat luonnostaan parisuhteeseen eli oravia on kolmisensataatuhatta. Ja ainakin me aikuiset tiedämme, että parisuhde johtaa ennenpitkää poikueeseen.

Näin ollen puheet liito-oravan uhanalaisuudesta ovat täyttä puppua. Niitä asuu metsien kätköissä kosolti enemmän kuin esimerkiksi hirviä tai peuroja. Sorkkariistaa kuitenkin lahdataan surutta ja metsästäjiä rohkaistaan edelleen lisäämään ponnistuksiaan hirvikarjan pienentämiseksi.

Liito-oravan kiihkomieliset suojelijat joutuvat etsimään itselleen uuden paappomiskohteen. Ei ole mitenkään trendikästä hihkua elikoista, joita on pilvin pimein.

Miten olisi, kävisivätkö vaikkapa aarnimäihiäinen ja lieriökärsäkäs uusiksi kulttieläimiksi? Niitä voi väittää hirmuisen uhanalaisiksi, kunnes toisin todistetaan.

– Viimeinen sammuttaa valot, sanoi Suvi-Anne Siimes, kun Vasemmistoliiton jätti.

Menot