Uutiset

Haka/HJS haki vieraspisteen Espoosta

Lauantain vierailu Espooseen toi Valkeakosken Hakan ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuran yhteisjoukkueelle toisen peräkkäisen tasapelipisteen A-poikien SM-sarjassa.

Viikko sitten KuPS:n kanssa tehottomasti tahkonnut joukkue sai FC Espoota vastaan maalitilin taas auki, kun pisteet jaettiin 1–1 (1–0) lukemin. Espoolaiset johtivat ottelua pitkään. Haka/HJS:n pelastajaksi nousi lopulta Eric Bullock, jonka viimeistely seitsemän minuuttia ennen peliajan loppua takasi vierasjoukkueelle hieman mukavamman kotimatkan.

Haka/HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen toisti tuttua kaavaa ottelun jälkeen.

– Jälleen pitää sanoa, että enemmänkin olisi ollut tarjolla. Tänään meni ensimmäinen puoliaika hermoillessa ja kenttään tutustuessa. Espoo pelasi aggressiivisesti ja tuomarilinja tuntui sallivan välillä turhankin kovat otteet. Aika railakkaasti siellä tultiin sukille, Hakanen totesi.

Toisella jaksolla kentälle juoksi erilainen vierasjoukkue.

– Jälkimmäinen puolisko oli meiltä erittäin hyvä. Pelasimme omalla hyvällä tasollamme ja loimme tukun maalipaikkoja. Yksi meni tänään sisään ja siihen on tyytyminen. Vastustaja makasi toisen jakson aika alhaalla ja keskittyi johtoasemansa varjelemiseen. Lopussa nostimme jo toppareitakin mukaan hyökkäyksiin ja Anton Popovitchin keskityksestä Eric Bullock onnistui tasoituksessa, Lauri Hakanen kommentoi ottelun kulkua.

Seuraavan ottelunsa Haka/HJS pelaa Valkeakoskella tiistaina 9.6. Turun Interiä vastaan. HÄSA

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020