Uutiset

Haka/HJS kaatoi HJK:n

Valkeakosken Hakan ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuran yhteisjoukkue nousi lauantaina jo kolmanneksi jalkapallon A-poikien SM-sarjassa, kun se voitti Valkeakosken Apian kentällä vierailleen Helsingin Jalkapalloklubin 1–0 (1–0). Ottelun ainoan maalin teki kotijoukkueen Leevi Lundell. Toijalan Pallon kasvatti on hurjassa maalivireessä ja on nyt osunut kuudessa viimeisessä pelaamassaan pelissä viidesti.

Helteessä pelattu ottelu oli lähtökohdiltaan haastava Haka/HJS:lle. Sen pelaajista useat olivat pelanneet viikon aikana joko miesten Kolmosta tai Ykköstä. Lisäksi varusmiespalvelustaan suorittavat pelaajat osallistuivat viikolla puolustusvoimien mestaruusturnaukseen. Joukkueen päävalmentaja Lauri Hakanen jakoi syystäkin ottelun jälkeen kiitoksia pelaajilleen.

– Huikea suoritus pojilta. Moni pelaajistamme oli väsynyt jo ennen ottelua ja tämä näkyi alussa vähäisenä liikkeenä. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin uutta virtaa löytyi ja aloimme viemään ottelua. Pelasimme järkevästi ja liikutimme palloa niin, että vastustaja oli se, joka väsyi, Hakanen kertoi.

Leevi Lundell teki voittomaaliksi jääneen osuman vartin pelin jälkeen. Syötön maaliin antoi koko ottelun vahvasti pelannut Erkka Helminen. Haka/HJS:lla oli ensimmäisellä jaksolla paikkoja myös lisäosumiin, mutta Lundellin maali jäi lopulta jakson ja koko ottelun ainoaksi.

– Ensimmäisellä jaksolla olimme aggressiivisia ja kollektiivinen prässi toimi hyvin. Toisella jaksolla emme suostuneet antamaan aloitteita HJK:lle, vaan pidempien hyökkäysten avulla kontrolloimme peliä. Murtavat syötöt jäivät tekemättä, mutta pääasia oli, ettemme antaneet vastustajalle mahdollisuuksia maalintekoon muutamaa vastahyökkäystä lukuun ottamatta, Lauri Hakanen analysoi ottelun ratkaisuja. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

4.4.2020