Uutiset

Haka/HJS taisteli pisteen Hongalta

Fc Honka Espoosta oli pitkään kiinni voitossa perjantaina pelatussa A-poikien SM-sarjan ottelussa. Valkeakosken Hakan ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuran yhteisjoukkue punnersi itsensä kuitenkin väkisin toisella jaksolla tasoihin. Loppunumerot helteisessä Kaurialassa kirjattiin 1–1 (0–1).

Alkukauden kotiottelut Valkeakoskella pelannut Haka/HJS esiintyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Hämeenlinnassa. Esitys olisi voinut olla parempikin, sillä joukkue ei päässyt kuin hetkittäin omalle hyvälle tasolleen. Osasyy oli varmasti nihkeä ja kuiva pelialusta, joka ei suosinut maata pitkin ja lyhyillä syötöillä pelattua jalkapalloa. Honka pelasi suoraviivaisemmin ja toisaalta myös tukki Haka/HJS:n pelinrakentelun tehokkaasti. Tämän näki myös kotijoukkueen päävalmentaja Lauri Hakanen.

– Teimme tänään epätavallisen paljon helppoja virheitä etenkin keskikentällä. Hyvä ja rohkea pallollinen peli on yleensä vahvuutemme, mutta tänään vastustaja pystyi turhan helposti rikkomaan sitä. Olisimme kaivanneet paljon selkeämpiä syöttöjä ja enemmän linjan taakse pelaamista. Nyt jäimme jumiin keskialueelle, Lauri Hakanen mietti ottelun jälkeen. 

Honka siirtyi ottelussa johtoon aivan ensimmäisen jakson lopussa. Vapaapotkun jälkitilanteesta Ville Tuomela laukoi pallon Haka/HJS:n maalivahti Joonas Immosen alta maaliin. Myös Haka/HJS:lla oli omat paikkansa avausjaksolla. Pirteästi läpi ottelun pelannut oikea puolustaja Jami Kyöstilä pääsi laidaltaan pari kertaa hyvin irti, mutta ratkaisuista puuttui viimeinen terävyys. 

Toisella jaksolla Kyöstilän hienot nousut viimein palkittiin, kun miehen tarjoilusta Leevi Lundell viimeisteli kotijoukkueen tasoituksen vartti ennen pelin loppua. Tämän jälkeen molemmilla joukkueilla oli vielä paikkansa voittomaalin tekoon. Lähemmäs pääsi Honka, joka kolisutteli ylärimaa Joonas Immosen takana.

Haka/HJS:n keskikentällä 70 minuuttia taiteillut Niilo Mäenpää ei ollut tyytyväinen joukkueensa, eikä omaan peliinsä. 

– Parempaan pitäisi pystyä. Jäimme Hongan prässin alle, emmekä pystyneet pelaamaan sen ensimmäisen aallon läpi. Vastustaja oli taisteleva ja fyysinen joukkue, mutta aika paljon autoimme heitä omalla pelillämme, Niilo Mäenpää pohdiskeli.

A-poikien SM-sarja jää nyt kesätauolle. Ottelut jatkuvat elokuun alussa. HäSa

Asiasanat