Uutiset

Hakan ja Härmän yhteisjoukkue valmis SM-karsintaan

Hämeenlinnan Härmä korvaa Hämeenlinnan Jalkapalloseuran FC Hakan yhteisjoukkuekumppanina tulevalla kaudella. Seurat yhdistävät voimansa A-poikien SM-karsintasarjaan, joka potkaistaan käyntiin tulevana sunnuntaina Pullerin tekonurmella. Yhteisjoukkueen tavoitteena on selvitä kymmenen joukkueen pohjoislohkosta neljän parhaan joukkoon, mikä takaisi suoran paikan tulevan kesän SM-sarjaan.

Hämeenlinnalaisilla seuroilla on hyviä kokemuksia yhteistyöstä Tehtaan kentän isäntien kanssa. Viime kausi huipentui Hakan ja HJS:n yhteisjoukkueen riemukkaisiin hopeajuhliin, eikä menestys tämän talven harjoitusotteluiden perusteella tulevanakaan sesonkina yllättäisi.

– Pelasimme ennen kauden alkua viisi harjoitusottelua, joista voitimme neljä. Vastustajat olivat samalta sarjatasolta, osa kuitenkin toisesta lohkosta. Ainoastaan HIFK:ta vastaan jäimme jyrän alle, mutta se toimii toivottavasti ainoastaan opettavaisena kokemuksena joukkueelle, kertoi yhteisjoukkueen toinen valmentaja Juha Lempinen.

– Tavoitteena on ehdottomasti pelata kesällä SM-sarjaa, mikä palvelisi pelaajien kehittäjänä huomattavasti ikäluokan Ykköstä paremmin. Talven karsintasarja on ainakin meillä Härmässä tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, koska edustusjoukkueen kilpailullinen kausi alkaa vasta myöhemmin keväällä. Näin molemmissa joukkueissa mukana olevat pojat pystyvät keskittymään täysillä nyt alkavaan A-poikien sarjaan.

Hakan ja Härmän yhteisjoukkueen ringissä on noin 30 pelaajaa. Härmän puolelta Lempinen odottaa mielenkiinnolla muun muassa vuonna 2000 syntyneiden ikäluokan Santeri Korpelan ja häntä vuotta vanhemman Prince Mokuman esityksiä ja kehittymistä kauden mittaan. Viimeistä juniorikauttaan aloittavalta Valtteri Kaarnalta Lempinen puolestaan toivoo todellista huippukautta ja läpimurtoa jalkapalloilijana.

– Lähdemme sarjaan luottavaisin mielin. Kokoonpanot kuitenkin elävät tässä ikäluokassa paljon, joten joukkueiden todellinen taso on vielä arvoitus. Pelaajien kehitykselle kovat pelit ovat tärkeitä ja sitähän tässäkin ikäluokassa vielä haetaan. Meillä on valmentajien (Asko Jussila, A-poikien vastuuvalmentaja ja Matti Hiukka, miesten valmentaja) kesken hyvin samansuuntaiset ajatukset jalkapallosta ja uskon, että pystymme hyvään yhteistyöhön edustuksen ja junioreiden välillä kauden aikana, Juha Lempinen jutteli kauden alun kynnyksellä. HäSa

Asiasanat