Uutiset

Hakanen jatkaa …FC Hämeenlinnassa

Lauri Hakanen, 27, jatkaa jalkapallon Kakkoseen pudonneen FC Hämeenlinnan keskikentän moottorina seuraavat kaksi kautta.

Etelä-Suomen seuroja urallaan ahkerasti kiertänyt Lauri Hakanen vietti toissa kauden kasvattiseurassaan NuPS:ssa kolmosessa, joten loikkaus paria sarjaporrasta ylemmäs herätti kysymyksiä ennen viime kauden alkua. Vahvat otteet talvikaudella nostivat Hakasen kuitenkin nopeasti valmennuksen suosioon ja keskuspuolustuksen kautta keskikentän keskustaan.

– Fiilis on totta kai hyvä ja helpottunut, kun asiat ratkesivat näin hyvissä ajoin. Jatkosopimus oli oikeastaan monen asian summana varsin luonnollinen lopputulos: asunto Hämeenlinnassa, opinnot lopussa, pelihaluja jäljellä ja lisäksi varsin hyvänoloinen ryhmä rakenteilla FC Hämeenlinnalla. Ykkösessä olisi tietenkin ollut haluja jatkaa urheilullisesti, mutta tässä elämäntilanteessa ei ollut haluja lähteä reissaamaan sitä varten kauemmas. Kakkonen on hyvä sarja sekin, Hakanen taustoittaa sopimuksen syntyyn johtaneita syitä.

– Viime kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen tietenkin kova pettymys urheilulliseen tulokseen – mielestäni joukkue oli kuitenkin parempi kuin sarjataulukko näytti ja ehdottomasti sarjapaikan arvoinen. Pettymykset kuuluvat kuitenkin osaltaan urheiluun ja elämä jatkuu. Omalta osaltani kolmosen kauden jälkeen paluu koventuneeseen Ykköseen oli jopa hankalampi kuin itse odotin. Kovan työnteon palkintona oli talven flunssakierre ja keväällä pieni ylikunto – ja tatsi oli hukassa. Kauden mittaan asia toki korjaantui, mutta kyllä omastakin panoksesta jäi hampaankoloon. Parempaa odotin, Hakanen myöntää.

Päävalmentaja Tomi Uusitorpan papereissa Lauri Hakaselle on varattu iso rooli.

– Lare oli ehdottomasti niitä pelaajia, joiden varaan tämän vuoden joukkuetta ryhdyttiin rakentamaan. Hän tuo kokemusta ja rauhallisuutta keskikentällemme ja tulee olemaan Kakkosessa dominoiva pallollinen pelaaja, jolta löytyy myös sopivasti kovuutta. Hakanen sopii pelitapaamme loistavasti, Uusitorppa kuvailee 183-senttistä pelintekijäänsä. (HäSa)

 

 

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020