fbpx
Uutiset

Hakoisten kartanon kunnostukseen 15!000 euroa

Museovirasto on myöntänyt 15 000 euroa Janakkalassa sijaitsevan Hakoisten kartanon päärakennuksen kunnostamiseen. Rahalla aiotaan korjata rakennuksen hirsirunkoa, kunnostaa ulkovuorausta ja ikkunoita sekä maalata.

Lisäksi Museovirasto myönsi 4000 euroa Riihimäellä sijaitsevan VR:n entisen asuntokasarmin huopakatteen uusimiseen sekä 2000 euroa Hämeenkoskella sijaitsevan Pätilän pellavalihtaamon tuuletuslaitteiston entistämiseen. Tukea myönnettiin myös Urjalassa sijaitsevan Ruoholan vanhan päärakennuksen betonitiilikatteen kunnostamiseen.

Kaikkiaan Museovirasto myönsi tänä vuonna entistämisavustusta 151 kohteelle 800 000 eurolla. Määräraha on 137 000 euroa suurempi kuin viime vuonna. (HäSa)

Menot