Uutiset

Hallituksen esitys karahti kiville

Hämeenlinna 27.11.2005

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus joutui yllättävällä tavalla vastatuuleen eduskunnassa. Jo etukäteen oli toki laskettavissa, että esitys uudeksi kriisinhallintalaiksi ei ole pelkkä läpihuutojuttu. Kaiken järjen mukaan hallituksen sanan olisi pitänyt painaa kiistassa, joka koskee suomalaisten joukkojen lähettämistä kriisinhallintaoperaatioihin.

Vanhasen hallitus katsoi päätösvallan lähettämisestä kuuluvan tasavallan presidentille. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli jo torstaina toista mieltä. Koeäänestyksessä valiokunta katsoi äänin 10-7 ratkaisun teon suomalaisjoukkojen lähettämisestä kuuluvan pääministerille, kun operaatiossa on muodollisesti mukana EU.

Muutamassa tunnissa valiokunnan kanta ei muuksi muuttunut, vaikka on aivan selvää, että sen jäseniin pyrittiin kaikin tavoin vaikuttamaan. Valiokunta päätti lopullisesti perjantaina, että joukoille antaa lähtökäskyn pääministeri, ei tasavallan presidentti.

Politiikka on tietysti aina kuvassa mukana kansanedustajien työssä. Sietää kuitenkin muistaa, että perustuslakivaliokunnan tehtävä oli ottaa kantaa siihen, onko hallituksen esitys kriisinhallintalaiksi sopusoinnussa perustuslain kanssa. Valiokunnan mukaan esitys oli perustuslain vastainen, eikä tätä päätöstä muuksi muuta se tosiasia, että valiokunta ei ollut asiassa yksimielinen.

Valiokunnan jäsenille korostettiin monelta suunnalta, ettei presidentin valtaoikeuksiin pidä puuttua. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ollut noin vain, tieten tahtoen, kutistamassa entisestään presidentin valtaa. Valiokunta otti kantaa lakiesitykseen normaaliin tapaan, lakia noudattaen.

Perustuslakivaliokunta ei voinut tietenkään näyttää hallituksen lakiesitykselle vihreää valoa vain siksi, ettei presidentin valtaoikeuksiin pidä kajota. Valiokunnan tehtävä on kunnioittaa perustuslakia, ei myötäillä hallituksen ja myös istuvan tasavallan presidentin tahtoa.

Perustuslakivaliokunnan kanta on kiusallinen erityisesti SDP:lle lähestyvien presidentinvaalien takia. Yleensä hallituspuolueiden kansanedustajat tukevat hallituksen lakiesityksiä. Tällä kertaa hallitus ajoi karille ennen muuta perustuslakivaliokunnan sosiaalidemokraattisten kansanedustajien takia.

Hallitus teki lakiesityksensä tyrmäämisestä nopeasti omat johtopäätöksensä. Hallitus veti esityksensä pois ja pääministeri Vanhanen kertoi hallituksen kirjoittavan uuden esityksen kriisinhallintalaiksi.

Vanhanen vakuutti jo torstaina, että lain kanssa on neuvotteluvaraa. Seuraavaksi punnitaan pääministerin sanojen painoarvo. Hallituksen on pakkokin valmistella uusi laki, mutta miten se voi näissä olosuhteissa ratkaista itse pääongelman: kuka lähettää joukot maailmalle, presidentti vai pääministeri?

Ratkaisun tekoa ei suinkaan helpota se, että perustuslain mukaan presidentti on edelleen puolustusvoimien ylipäällikkö!

Valiokunnan tehtävä on kunnioittaa perustuslakia, ei myötäillä hallituksen ja myös istuvan presidentin tahtoa.