Uutiset

Hallituksessa alkaa nyt sote-lausunnon "perehtymisen aika" – vasemmistoliitto täysin toisilla linjoilla

Hallituspuolueissa aiotaan perehtyä rauhassa perustuslakivaliokunnan perjantaina antamaan lausuntoon soten valinnanvapausesityksestä lähipäivinä.

Perustuslakivaliokunnan perjantaina valmistuneen lausunnon mukaan hallituksen valinnanvapausesityksessä on paljon korjattavaa. Valiokunta pitää muun muassa valinnanvapauden aikataulua liian tiukkana ja vaatii muutoksia maakuntien sote-palveluiden rahoitukseen poikkeustilanteissa.

Muutokset voi kuitenkin lausunnon mukaan tehdä eduskunnassa, eikä uutta esitystä ole tarpeen tehdä.

Hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti olevansa tähän tyytyväinen.

– Perustuslakivaliokunta on tehnyt työnsä. Nyt perehtymisen aika. Sitten teemme hallituksessa vastineen, Saarikko totesi Twitterissä perjantai-iltapäivänä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen puolestaan totesi, että hallituksen yhdessä sovitut tavoitteet ovat edelleen voimassa.

– Kokonaisuutena uudistuksen käsittely eduskunnassa etenee oikeaan suuntaan, Kaikkonen totesi perjantaina lähettämässään tiedotteessa.

Myös kokoomuksessa vaikutettiin olevan varovaisen tyytyväisiltä perustuslakivaliokunnan lausuntoon, ainakin julkisten lausuntojen perusteella.

Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo arvioi tviitissään, että valinnanvapaus voidaan valiokunnan mukaan toteuttaa. Aikataulua on hänen mukaansa kuitenkin tarkasteltava.

– Paljon työtä vaatii, mutta näyttäisi, että ratkaisu voidaan löytää, Orpo toteaa.

Vasemmistoliitto: valinnanvapaus hylättävä

Oppositiopuolueissa suhtaudutaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon huomattavasti ankarammin kuin hallituksessa. Vihreiden kansanedustajat pitävät perjantaisen lausunnon korjauslistaa pitkänä.

– Pev-lausunnon perusteella sotessa on vielä paljon työsarkaa, kommentoi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen Twitterissä.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan totesi perjantaisessa tiedotteessaan, että valiokunnan lausunto oli pitkälti odotetun kaltainen.

– Nyt on odotettava kokoomuksen ja hallituksen reaktioita perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä johtopäätöksiä Sipilän hallituksen toimintakyvystä ja sote-uudistuksen läpiviennistä, Rinne totesi tuoreeltaan.

Kaikkein kriittisin oppositiopuolueista oli kuitenkin vasemmistoliitto. Puolue ilmoitti perjantaisessa tiedotteessaan, että perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella valinnanvapaudesta pitäisi luopua.

– Viimeistään nyt on tunnustettava, ettei tämä malli voi toimia. Hallituksen on vihdoin laitettava kansalaisten perusoikeudet yritysten bisnesmahdollisuuksien ja puoluepoliittisten valtapelien edelle, puolueen puheenjohtaja Li Andersson toteaa tiedotteen mukaan.