Uutiset Helsinki

Hallitus aloittaa budjettiriihen tänään kireissä tunnelmissa – jännitettä lisää keskustan ja sdp:n riita matkustusrajoituksista

Hallitus aloittaa tänään budjettineuvottelut. Budjettiriihi aloitetaan kireissä tunnelmissa, koska sdp ja keskusta riitautuivat matkustusrajoituksia koskevissa neuvotteluissa. Vuoden 2021 tulo- ja menoarvion lisäksi linjataan työllisyystoimet.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on korostanut, että valtiotalouden menokehykseen palataan jälleen vuonna 2021. Kuva: Arttu Laitala
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on korostanut, että valtiotalouden menokehykseen palataan jälleen vuonna 2021. Kuva: Arttu Laitala

Hallituksen alkuviikon budjettineuvotteluista tulee tiukat. Hallitus aikoo ensi vuonna palata valtion talouden menokehyksiin. Kuluvaa vuotta kehykset eivät ole rajoittaneet, vaan valtio on ottanut rajusti lisävelkaa. Hallituspuolueiden välejä kiristävät matkustusrajoituksista käydyt neuvottelut, joissa keskustan kanta jyräsi sdp:n.

Säätytaloon kokoontuvan hallituksen neuvotteluissa kannattaa seurata ainakin seuraavia asioita.

1. Työllisyysratkaisut: Hallitus on luvannut päättää 30 000 uudesta työpaikasta. Vaikka työpaikkoja syntyisi, niin hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite karkaa, koska esimerkiksi teknologiateollisuus on arvioinut, että alalta häviää vuoden loppuun mennessä 10 000 työpaikkaa.

Valtiovarainministeriön virkamiehet ehdottivat työllisyyden parantamiseksi muun muassa eläkeputkesta ja osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä luopumista, vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen lakkauttamista ja opintotukikuukausien rajaamista sekä ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista.

Pääministeri on antanut varovaista vihreää valoa työttömyysturvan lisäpäiviin eli eläkeputkeen puuttumiselle. Hän on korostanut pitkiä siirtymäkausia.

Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ei nyt tehtäne muutoksia. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on pitänyt poliittisesti hyvin vaikeana päättää ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta tässä suhdannetilanteessa.

Työttömille on nähtävästi tulossa uusia tiukennuksia työnhakuvelvoitteeseen samalla kun työllistymistä edistäviä palveluita lisätään. Paikallisen sopimisen on myös haviteltu parantavan työllisyyttä. Suuntaviivoja valmisteltiin kolmikantaisessa työryhmässä budjettiriihtä varten, mutta työryhmä jäi erimieliseksi.

2. Kuntatalous: Kuntatalouden ahdingon ymmärtävät kaikki hallituspuolueet. Marin lupasi Kuntaliiton paneelissa, että riihessä päätetään kuntatalouden mittavasta tukemisesta. Esillä on ainakin yhteisövero-osuuden korotuksen jatko ja valtionosuudet.

Kuntaliiton laskelmien mukaan korona on aiheuttanut kunnille 1,7 miljardin lisäkustannukset, jotka hallitus on luvannut täysimääräisesti korvata. Nämä rahat otetaan budjettikehyksen ulkopuolelta. Kuntien tehtäviä tuskin päätetään karsia. Oppivelvollisuuden pidentäminen kasvattaa kuntien tehtäviä.

3. Ilmastotoimet: Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvät päätökset aiheuttavat paljon erimielisyyttä. Vihreät vaatii, että lämmityspolttoöljyn ja turpeen verotusta on nostettava 100 miljoonalla eurolla, kuten hallitus linjasi Vuosaaren ilmastokokouksessa. Keskusta taas katsoo, että nyt ei kannata juuttua turpeeseen, koska turpeen käyttö energian tuotannossa vähenee jo nyt tavoitetta nopeammin. Rahoitus ilmastoratkaisuihin löytynee EU:n elpymispaketista, jossa edellytyksenä on, että kolmasosa rahasta käytetään ilmastotoimiin.

4. Veikkausvoittovarat: Kulttuuri-, urheilu- ja tiedepiirit odottavat budjettiriihestä vastauksia siihen, miten hallitus korvaa Veikkauksen tuottojen alenemisen. Järjestökentälle on jaettu vuosittain noin miljardi euroa veikkausvoittovaroja. Ensi vuonna tuottojen on arvioitu putoavan noin 300 miljoonaa euroa. Rahat pitäisi löytää budjetin sisältä.

5. Tulevaisuusinvestoinnit: Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että tulevaisuusinvestointeihin annetaan kolme miljardia euroa ja ne rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä. Tänä vuonna investointeihin käytettiin noin miljardi euroa. Vanhasen mukaan investointilista on laitettava uusiksi, koska elvytysrahoja saadaan samoihin asioihin.

6. Viennin tilannetta parantavat toimet: Hallitus alentaa teollisuuden sähköveroa EU:n minimiin. Poistetaanko teollisuuden energiaveron palautus kokonaan samassa yhteydessä vai tuleeko siirtymäaikoja? Entä mitä hallitus sopii päästökauppakompensaation jatkosta, jota vihreät vastustavat.

Valtiovarainministeriön esitys

Valtiovarainministeriö esittää valtion vuoden 2021 tulo- ja menoarvion loppusummaksi 61,6 miljardia euroa.

Budjettiehdotus on 7 miljardia euroa alijäämäinen.

Valtion velka nousee ensi vuonna arviolta 132 miljardiin euroon.

Ehdotuksessa tupakkaveroa korotetaan 50 miljoonaa euroa, alkoholiveroa 50 miljoonaa euroa ja lämmityspolttoaineista saatavia verotuottoja lisätään 100 miljoonaa euroa.

Viennin edellytyksiä tuetaan alentamalla sähkövero EU:n minimitasolle ja väylämaksujen puolitusta jatketaan.

Oppivelvollisuusiän korotukseen 18 ikävuoteen ja maksuttomaan toisen asteen koulutukseen varataan 22 miljoonaa euroa.

Vanhuspalvelulain 0,7-hoitajamitoituksen asteittaiseen voimaantuloon varataan 53 miljoonaa euroa.

Poliisin toimintakyvyn turvaamiseen varataan 10 miljoonaa euroa.

Hävittäjähankintaan varaudutaan 1, 5 miljardilla eurolla.

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic