Kolumnit Uutiset

Hallitus holhoaa aikuisuuteen

Perjantainen päätös oppivelvollisuusiän nostamisesta koskee sitten koko ikäluokkaa.

Melkoinen päätös aikana, jona kunnat tuntuvat säännöstelevän kouluissa jaettavat lyijykynät ja pyyhekumitkin. Nurinkuriselta tuntuu, että vielä ei edes tiedetä, miten uudistus toteutetaan tai miten se rahoitetaan.

Melkoinen on huoli niistä noin 3 500 nuoresta, joita ratkaisun avulla yritetään pelastaa. 3 500 eli noin 10 prosenttia ikäluokasta on tilastojen mukaan se joukko, joka jää vuosittain toisen asteen ammatillisen koulutuksen tai lukioiden ovien taa.

Tavoite on toki jalo ja nuorisotakuun mukainen: saada joka nuori mahdollisimman pian yhteiskunnan kelkan kyytiin, tarjota koulutus ja koulia uusi veronmaksaja.

Järkipäätös? No ei takuulla ollut.

Vaihtoehtoja esitettiin, mutta niistä ei käyty kunnollista keskustelua. Opetusalan ammattijärjestö OAJ esimerkiksi heitti syksyllä oman ehdotuksensa peliin esittäessään, että ikärajan korottaminen olisi kohdennettu vain syrjäytymisvaarassa oleviin.

OAJ:n mallissa kunta olisi osoittanut vaihtoehtoisen paikan, esimerkiksi kymppiluokan tai työpajan, niille nuorille, jotka eivät hakeudu tai pääse toisen asteen koulutukseen tai jotka jättävät toisen asteen opinnot kesken. Koko ikäluokkaa koskevaa ratkaisua pidettiin turhan järeänä ja kalliina toimena.

Rahoille olisi muutakin käyttöä. OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka nosti aiemmin syksyllä Demarissa esiin tarpeen lisätä henkilökohtaista opinto-ohjausta. Pahimmillaan tilanne voi olla se, että yhtä opinto-ohjaajaa kohti on jopa tuhat ohjattavaa. Misukan mukaan maassa olisi tarvetta jopa 300 uudelle opinto-ohjaajalle.

Ajatus siitä, että oppivelvollisuusiän nostaminen ratkaisi ongelmat, kuulostaa lapselliselta. Toisaalta se istuu täydellisesti suomalaiseen holhousyhteiskuntaan.

Kyllä, joukossa on niitä, joille mieluisa opiskelupaikka ei irtoa heti ensi yrittämällä. Järjestelmä kuitenkin poimii jo nyt kiitettävästi matkaansa ne, joilla on halua ja motivaatiota päästä eteenpäin. Lisäksi, kaikki eivät omaa polkuaan ensi yrittämällä löydä.

Niille, joita opiskelu ei edes voisi vähempää kiinnostaa, oppivelvollisuuden venyttäminen tarkoittaa kuitenkin vain yhteiskunnan tarjoaman täysihoidon jatkamista. Mitäs sitten, kun koulunpenkkiä on kulutettu yksi lisävuosi? Puff, ongelmat ovat tiessään? Älkää nyt unta nähkö.

Suomalaislapset syntyvät kultalusikka suussaan, sillä jokaisella on oikeus ilmaiseen koulutukseen. Holhoaminen ei kuitenkaan auta ketään ottamaan vastuuta itsestään.

Toivottavasti OAJ:n esittämä huoli opinto-ohjauksen tilasta ei hautaudu säästölistojen alle, kun oppivelvollisuusiän noston tarvitsemia rahoja ryhdytään raapimaan kokoon. Se olisi suunnaton sääli, sillä näissä nuoren ja aikuisen kahdenkeskisissä, ”mikä musta voisi tulla isona” -keskusteluissa oman elämän suunta kaikkein todennäköisimmin löytyisi.