Uutiset

Hallitus kiristää nuuskan kohtelua

Hallitus yrittää suitsia lisääntyvää nuuskankäyttöä kiristämällä lakia.

Nuuskaa ei saa myydä Suomessa, mutta sitä saa tuoda maahan omaan käyttöön 1 500 grammaa kerrallaan. Määrä vastaa 30 purkkia.

Uuden tupakkalain luonnoksessa sallittu tuontimäärä ollaan laskemassa 500 grammaan vuorokaudessa ja 2 000 grammaan kuukaudessa.

Lakiluonnoksessa esitetään lisäksi, että liian suurta matkustajatuontia käsiteltäisiin jatkossa rikoslain mukaisena salakuljetusrikoksena, eikä enää tupakkatuoterikkomuksena.

Energianuuskan ja muiden tupakan vastikkeiden myynnille esitetään 18 vuoden ikärajaa. Nykyisin ikärajaa ei ole, mutta energianuuskan mainostaminen on kiellettyä, eivätkä valmistajat suosittele sitä alle 15-vuotiaille.

Parhaillaan lausuntokierroksella olevan lakiluonnoksen taustalla on EU:n uusi tupakkatuotedirektiivi.

Suomen Syöpäyhdistys kertoi torstaina testanneensa nuuskan myyntiä ruotsinlaivoilla, sekä maarajoilla Haaparannan ja Svetogorskin myymälöissä.

Yhdessäkään paikassa ei puututtu maahantuontirajoituksen ylittävään nuuskaostokseen. Asiakkaille ei kerrottu maahantuontirajoituksista kuin kahdelta ruotsinlaivalta löytyneissä infotarroissa.

Selvityksen mukaan nuuskaa välitetään laajasti ympäri maata sosiaalisen median kautta.

NUUSKAN matkustajatuonti on kasvanut 40 prosenttia viidessä vuodessa. Käyttö lisääntyy varsinkin nuorilla miehillä.

Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan nuuskaavien 16–18-vuotiaiden poikien määrä on viisinkertaistunut kahdessa vuodessa. 18-vuotiaista pojista 4,4 prosenttia nuuskaa päivittäin.

Maantieteelliset erot ovat isoja. Pahin tilanne on Lapissa, missä 8.- ja 9.-luokkalaisista pojista nuuskaa päivittäin jo 11–15 prosenttia.

– Se on tosi paljon. Merkittävästä osasta näitä lapsia tulee eliniäkseen nikotiiniriippuvaisia, sanoo ylilääkäri Eeva Ollila Syöpäyhdistyksestä.

Nuuskaaja saa kehoonsa keskimäärin enemmän nikotiinia kuin tupakoitsija. Nuuska sisältää arviolta 2 500 erilaista kemikaalia, joista ainakin 28:n tiedetään aiheuttavan syöpää.

Asiasanat

Päivän lehti

30.11.2020

Fingerpori

comic