Uutiset

Hallitus ryhmittyi vastahyökkäykseen

Hämeenlinna 3.12.2005

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus ei vitkastellut ryhdyttyään ratkomaan kriisinhallintalaista syntynyttä kiistaa. Hallitus ilmoitti nopeiden neuvottelujen jälkeen, että eduskunta saa esityksen perustuslain muuttamisesta. Sen keskeinen sisältö on jo selvä: tasavallan presidentti päättää aina suomalaisjoukkojen lähettämisestä maan rajojen ulkopuolelle kriisinhallintatehtäviin.

Hallituksen vikkelyyttä selittää aivan varmasti asian saama, jo hieman yliampuvakin julkisuus – keskustelun kuluessa muun muassa korostettiin, että Suomeen on pakko saada perustuslakituomioistuin. Panemalla heti tuulemaan hallitus halusi lopettaa keskustelun sille kiusallisesta asiasta. Kriisinhallintalaille kävi eduskunnassa täsmälleen päinvastoin kuin Vanhasen hallitus oli laskenut.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz arvelee, että kaiken takana on pääministerin ja presidentti Tarja Halosen sopimus kriisinhallintalain sisällöstä. Hallitus haluaa myös pelastaa presidentin ja pääministerin kasvot. Zyskowicz on arvioineen oikeilla jäljillä.

Ei ole edes mikään salaisuus, ettei presidentin valtaoikeuksiin pitänyt puuttua tällä hallituskaudella. Asiasta ei välttämättä ole presidentin ja pääministerin yhteistä sopimusta, mutta nykyisen vallanjaon kunnioittaminen on ollut presidentin ja hallituksen yhteistyön lähtökohta.

Tuskin Halosen edes tarvitsi puuttua hallituksen tekemisiin. Kyllä pääministerin kuten myös SDP:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Eero Heinäluoman täytyi ymmärtää ilman mitään neuvojakin, että hallitus ei voi jäädä jahkaillen painimaan kriisinhallintalaista paisuneen ongelman kanssa.

Hallitus todisti vastahyökkäyksellä toimintakykynsä. Tämä tosiasia ei kuitenkaan muuksi muuta sitä, että perustuslakivaliokunta yllätti ratkaisullaan hallituksen. Sanalla sanoen hallitus ei varmistanut etukäteen lain läpimenoa eduskunnassa.

Kiista kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä kansainvälisiin tehtäviin on ollut kaiken aikaa kovin teoreettinen. Inttäminen on saanut ehkä osan suomalaisista peräti kuvittelemaan, että presidentti ja hallitus voisivat olla eri mieltä suomalaisille sotilaille annettavasta lähtökäskystä. Mikään näköpiirissä oleva ei anna aihetta tällaisiin ennakoiviin tulkintoihin.

Vaikka presidentti ja hallitus olisivatkin asiassa samoilla linjoilla, täytyy päätöksenteon olla selvää. Hallitus ei tue perustuslakivaliokunnan tulkintaa vaan pönkittää presidentin valtaa.

Hallituksen veto selkiyttää itse tilannetta, keskustelu presidentin vallasta sen sijaan jatkuu. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) katsoo hallituksen perustuslakiin kaavaileman muutoksen kasvattavan presidentin valtaa. Samaa mieltä on valiokunnan sosiaalidemokraattinen jäsen, kansanedustaja Arja Alho.

Kaiken todennäköisyyden mukaan eduskunta kuitenkin muuttaa perustuslakia hallituksen esityksen mukaisesti.

Hallituksen veto selkiyttää itse tilannetta, keskustelu presidentin vallasta sen sijaan jatkuu.