Uutiset

Hallitusnuotit käsikirjoituksen mukaan

Keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP aloittavat pääsiäisen jälkeen hallitusneuvottelut. Suomeen on syntymässä sinivihreä keskustaoikeistolainen hallitus.

Hallituspuolueet hahmottuivat jo vaali-iltana. Keskusta säilytti nipin napin suurimman puolueen asemansa, kokoomus sai suurvoiton, vihreät ja ruotsalaisetkin etenivät vähän. Sosiaalidemokraatit maksoivat kymmenen paikkaa tappiostaan, vasemmistoliittokin kaksi. On luonnollista, ettei vasemmistopuolueita uudessa hallituskoalitiossa nähdä.

Vaalien voittajiin kuuluu myös kaksi pientä puoluetta, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Tunnustelukierroksella kävi kuitenkin nopeasti selväksi, etteivät populismiin viehättyneet perussuomalaiset lähde kuuliaisiksi apulaisiksi porvareille.

Takuumiehen rooli söisi puolueen katu-uskottavuutta. Tuskin perussuomalaiset tosissaan halusivatkaan hallitukseen eivätkä suuremmin sure oppositiotaivaltaankaan.

Kristillisdemokraatit olivat ilmeisen vakavissaan kolkuttamassa hallitusovea, mutta puolue lateli sellaisia ehtoja, joiden kaksi suurta arvioivat tulevan liian kalliiksi.

Toisaalta hallitusneuvottelujen ajaksi kristilliset käyvät sopivaksi reserviksi, jos yhteistyö vihreiden kanssa kangertelee. Tulevat päähallituspuolueet ovat jo ehtineet epäillä vihreiden yhteistyöhaluja tärkeissä energia- ja ympäristöasioissa. Kristillisten hallitushaluilla voi hyvin hätistellä vihreitä tinkimään vaateistaan ja toimimaan yksituumaisena hallituspuolueen eduskuntaryhmänä.

Itsetutkiskelunsa jo aloittaneet sosiaalidemokraatit tyytyvät kohtaloonsa ja lupaavat kahdentoista hallitusvuoden jälkeen asiallista oppositiopolitiikkaa. Oppositiolla on parlamentarismissa tärkeä tehtävä hallituksen hiillostajana ja yhteiskunnallisen keskustelun avaajana. Hallituksen kaatoon tulevan opposition voimat eivät riitä, sillä neljän puolueen hallitus voi luottaa eduskuntaenemmistöön, 126 kansanedustajan tukeen.

Tiistaina arvioitiin hallitusneuvottelujen kestävän 4-5 päivää, enintään viikon. Suuret linjat hahmottuivat jo tunnusteluvaiheessa ja pääsiäisen jälkeen hiotaan yksityiskohdat ja kirjoitetaan hallitusohjelma. Vaikka neuvotteluihin käyvät puoluejohtajat vakuuttivat ministeripelin käynnistyvän vasta ohjelmakysymysten ratkettua, on selvää, että salkkujakoa suunnitellaan jo täyttä päätä.

Hallituksen muodostajan, pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kysymykset puolueille, vastaukset niihin ja tunnustelukierros osoittivat, ettei puolueiden kesken ole sovittamattomia ristiriitoja. Jokainen puolue sopisi hallitukseen kuin hallitukseen, sillä niillä on havaittavia eroja vain asioiden painotuksissa.

Vasemmiston erilaiset näkemykset verotuksesta tai palvelujen tuottamisesta keskustan ja kokoomuksen kanssa eivät merkinneet niiden oppositiotaivalta. Kompromisseja on tehty niitä vaikeammistakin asioista.

Tulevan hallituksen kokoonpano peilaa aidosti vaalien tulosta, kansan tahtoa.

Näin menetellään parlamentarismissa.

Päivän lehti

26.5.2020