Uutiset

Hallitustunnustelija Antti Rinne jatkaa puolueiden tapaamisia: Kertoo illalla päivän annista keskusteltuaan viimeisenä kokoomuksen kanssa

Antti Rinteen vetämiin tunnusteluihin saapuivat maanantaina vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen, puheenjohtaja Pekka Haavisto ja kansanedustaja Satu Hassi (oik.). Kuva: Joel Maisalmi
Antti Rinteen vetämiin tunnusteluihin saapuivat maanantaina vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen, puheenjohtaja Pekka Haavisto ja kansanedustaja Satu Hassi (oik.). Kuva: Joel Maisalmi

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) jatkaa tulevan hallituspohjan selvittämistä tapaamalla maanantaina eduskunnassa erikseen vihreiden, vasemmistoliiton, rkp:n ja kokoomuksen edustajat. Ensimmäisenä vuorossa olivat kello 15 vihreät.

– Toivottavasti mennään yhtä hyvin kuin eilen eteenpäin, Rinne sanoi ennen tapaamisten alkamista.

Hän lupasi kertoa päivän annista illalla kello 19, sen jälkeen kun on tavannut viimeisenä kokoomuksen edustajat.

Rinne tapasi jo sunnuntaina perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustan edustajat. Hän sanoi sunnuntai-iltana, ettei ole sulkenut vielä yhtään puoluetta pois kuvioista.

Rinteen tavoitteena on kertoa tiistai-iltana, minkä puolueiden kanssa hän aloittaa varsinaiset hallitusneuvottelut. Ne voisivat alkaa mahdollisesti jo keskiviikkona.