fbpx
Uutiset

Halonen Moskovaan - juhlimaan vai unohtamaan?

Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa ja kansallissosialistisen Saksan luhistumisesta tulee tänä keväänä kuluneeksi 60 vuotta.

1.5.1945 Berliiniin ensimmäisenä ehtineet puna-armeijan sotilaat nostivat punaisen lipun kaupungin valtiopäivätalon raunioille, ja muutaman päivän päästä Saksa virallisesti antautui. Voitonpäivän juhlallisuuksia vietetään Venäjällä 9. toukokuuta.

Entisen Neuvostoliiton maine sodan voittajana ei ole ollut kovin kunniakas.

Kylmän sodan sytyttyä Neuvostoliiton entiset liittolaiset lännessä alkoivat kriittisesti tarkastella neuvostojoukkojen toimia sodan aikana, mutta se tapahtui monessa mielessä liian myöhään. Koko liittoutunut koalitio esiintyi toisessa maailmansodassa vapauttajan viittaa kantaen, mutta varsinkin Neuvostoliitto toimi vapauttamispyrkimyksissään vähintään kyseenalaisella tavalla. Sodan jälkeen se levitti oman demokraattisen näkemyksensä ja vapautuksen ideologiansa Itä-Eurooppaan ja liitti itseensä Baltian maat. Tämä ei tietenkään läntisiä valtoja miellyttänyt, mutta asialle oli vain vähän tehtävissä. Neuvostoliitto oli Itä-Euroopassa sotilaallisesti ylivoimainen.

Myös Suomen tilanne oli toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen hyvin vaikea. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 30.11.1939 oli kaikin kuviteltavissa olevin tavoin häikäilemätön, epäoikeudenmukainen ja täysin tekaistuilla syillä perusteltu.

Vuoteen 1945 asti kestäneet sodan vuodet vaativat Suomelta ja suomalaisilta suuria uhrauksia, joiden jäljet näkyvät yhteiskunnassamme vieläkin. Kaksi raskasta sotaa, yhteistyö Saksan kanssa, Neuvostoliiton ankara painostus, sisäinen hajaannus sekä kansainvälisen tuen puute olisivat olleet monelle maalle jo riittäviä syitä joutua vieraan vallan alaiseksi. Näin ei Suomelle kuitenkaan käynyt.

Suomi kesti sodan jälkeenkin Neuvostoliiton paineen ja pysyi itsenäisenä, demokraattisena ja vapaana maana, vaikka menetykset olivat raskaat. Vielä raskaampi osa koitui niille maille, jotka murtuivat Neuvostoliiton painostuksen alla. Sosialistiselle järjestelmälle perustunut hallinto aiheutti vuosikymmenien aikana näissä maissa niin suurta vahinkoa, että tilanteen korjaantuminen kestää vielä hyvin kauan. Silti nyky-Venäjällä on jälleen alettu pitää Neuvostoliiton valloituksia vapautuksina, eikä valloitusten kohteille ole juurikaan sympatiaa herunut.

Edellä esitetyn vuoksi on mielestämme hyvin kummallista, että Venäjällä vietetään toukokuussa Suuren isänmaallisen sodan voitonjuhlaa, jossa unohdetaan kaikki Neuvostoliiton sodan aikana ja sen jälkeen tekemät vääryydet.

Oudoimpaan valoon näissä Neuvostoliiton perillisen eli Venäjän muistojuhlallisuuksissa joutuvat osallistumisensa varmistanut Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Itä-Euroopan maiden päämiehet.

Esimerkiksi Latviassa presidentin osallistuminen juhlaan on herättänyt suurta hämmennystä: ikään kuin Neuvostoliiton toimet sen lähialueilla tulisivat näin hyväksytyiksi. Viron ja Liettuan presidentit ovat kutsusta kieltäytyneet, ja myös Suomessa tarvitaan keskustelua siitä, kuinka hyväksyttävää presidenttimme osallistuminen tuohon juhlaan on.

Emme ajattele, että menneisyyden pitäisi antaa määrittää nykyisyyttä ja kahlita ajatteluamme, mutta historia ei myöskään ole pelkkiä menneitä päiviä ja ollutta elämää. Nykyisyyden valintoihin kuuluu olennaisena osana menneen muistaminen. Kunnioitustamme Suomen sotavuosina uhrauksia tehneitä ihmisiä kohtaan voimme osoittaa omalla toiminnallamme vain nykyisyydessä.

Suomen ja Itä-Euroopan maiden päämiesten osallistuminen voitonpäivän juhliin Moskovassa osoittaa niiden katsovan eteenpäin ja unohtaneen menneet kaunat. Jotakin liian arvokasta mielestämme kuitenkin häpäistään, kun näiden pienten ja sisukkaiden maiden edustajat kumartavat sen edessä, minkä vastustamiseksi heidän isovanhempansa, vanhempansa ja jopa he itse ovat taistelleet ja uhrauksensa antaneet.

Nuoren Keskustan Liiton

Lammin osasto

Menot