Uutiset

Hämäläishyppääjät Suomen ennätykseen

Hämeen Laskuvarjourheilijoiden kupukuviohyppääjät hyppäsivät Vesivehmaalla kahden pisteen hypyn kuuden hengen ryhmällä. Tosiasiassa hyppääjät tekivät kolmannenkin pisteen, mutta sitä eväti tuomarit hyväksyneet.

Ennätyshyppääjät ovat Pasi Pirttikoski, Heikki Kammonen, Jari Lehti, Lauri Rantaniemi, Jukka Rönkkö ja Matti Pirttikoski. Heistä Pasi Pirttikoski oli muodostelman pilottina sekä organisoijana. 

Hyppy onnistui hienosti heti ensimmäisellä yrityksellä. Kerholaiset tekivät hieman eri kokoonpanolla saman hypyn aikaisemmin, mutta sitä ei voitu tuomita puutteellisen videokuvan takia. Tällä hetkellä ennätysvideo on tarkistettavana ulkomailla. Mikäli ennätys hyväksytään myös siellä, saavat kerholaiset Euroopan ennätyksen nimiinsä.

– Ennätyshyppy hypättiin neljän kilometrin korkeudesta. Toiminta aikaa oli siten liki 10 minuuttia. Se riittää hyvin tällaisiin muodostelmiin, kerholta kerrotaan.

HLU:n hyppääjät ovat tällä kaudella panostaneet kupukuviohppyihin. Osa ryhmästä on käynyt hyppäämässä Floridassa, Virossa ja Puolassa. Tavoitteena on lokakuussa hypättävä Euroopan ennätysmuodostelma Hollannissa. 

Seuraavaksi kerholaiset matkaavat Uttiin lajin SM-kilpailuihin heinäkuun lopulla. Sinne HLU osallistuu kahdella joukkueella. Viime vuodelta puolustettavana ovat hopea- ja pronssimitalit.

Asiasanat

Päivän lehti

23.1.2020