Kolumnit Uutiset

Hämärähommia saa harrastaa ihan omassa rauhassa

Ei ollut muutenkaan erityisen mieltä ylentävä marraskuinen päivä. Kaiken kukkuraksi olin lukinnut itseni ulos omakotitalostamme.

Oli ryhdyttävä murtopuuhiin. Kapusin A-tikkaita makuuhuoneen ikkunalle. Olin pukeutunut tummiin päällysvaatteisiin ja puuhailin talomme päädyssä iltahämärissä. Tunsin olevani kuin mies valvontakamerassa. Joku seurasi puuhiani. Vastapäisen talon parvekkeella oli useita ihmisiä, jotka varmasti näkivät hämärähommani.

Könysin ikkunasta sisään paikkoja rikkomatta. Lasinhelähdys jäi puuttumaan täydellisestä omakotimurron äänimaailmasta. Muistelin Hannes Häyristä toimittaja Toivo Teräsvuorena mainiossa 1950-luvun Suomi-filmissä Radio tekee murron.

Jäin odottamaan poliisia, koska tottahan lainkuuliaiset kansalaiset soittaisivat virkavallan hätiin. Mietin, millähän todistaisin, että olen omassa kodissani. Ei kuulunut mitään. Otin takin pois, kun tuli kuuma. Olin pettynyt, erittäin pettynyt.

Voisin hyvin odottaa siinä sohvanreunalla vieläkin poliisipartiota.

Naapureiden mahdollinen soitto poliisille olisi tuskin johtanut mihinkään. Poliisi ei ehdi, ei pysty ja jos pystyykin, lähin partio on ties missä maakunnan ääressä. Torille on neljä kilometriä, mutta lähin poliisi ei välttämättä ole siellä päinkään.

Lahdesta johdettu Hämeen poliisilaitos ei lupaile liikoja: ”Poliisilaitos pyrkii jatkuvasti mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon myös alueensa asukkaiden lähettämiä valvontapyyntöjä.” Pyytää siis saa, mutta poliisi ei pysty lupaamaan yhtään mitään.

Soitin poliisille joskus takavuosina niinkin merkityksellisestä asiasta kuin naapurin isosta koirasta, joka kohdallamme säikytteli ohikulkijoita.

Tanskandoggi Julius oli päättänyt pysäyttää kaiken jalankulku- ja pyöräliikenteen. Eihän Julius mitään pahaa kenellekään tarkoittanut, mutta sattui olemaan tavattoman iso, jumalattoman ruma ja sillä kerralla erittäin hämmentynyt.

Paikallisen poliisilaitoksemme puhelimeen vastasi tutusti ja turvallisesti aito ja oikea poliisi, Raimo Sirén. Asia hoitui hienosti, sujuvasti, välittömästi ja omaa aikaansa edustanutta läheisyysperiaatetta noudattaen. Silloin poliisi tunsi asiakkaansa.

Ymmärrys niin koiraa, sen omistajaa kuin myös säikähtäneitä ihmisiä kohtaan oli alusta saakka parasta mahdollista. Tuli sellainen olo, ettei pieninkään asia ollut poliisille liian vähäpätöinen.

Nyt kansalainen tuntee poliisia apuun tavoitellessaan itsensäkin rikolliseksi.

Suomalaiset luottavat edelleen poliisiin viimeaikaisista kohuista huolimatta.

Arvostusta eivät ole lunastaneet korkeat poliisipäälliköt ja suu vaahdossa rakenneuudistuksiaan eli leikkauksiaan puolustavat ministerit tai monilukuiset alemmatkaan herranpuikkarit, vaan nämä ihan tavalliset sirénit.