Uutiset

Häme esittelee muotoiluaan ja valokuvataidettaan ulkomailla

Myös hidas Häme on herännyt kulttuuriviennin ajankohtaisuuteen. Ensi vuoden syksyllä Kanta-Hämeen muotoilijoiden ja valokuvaajien töitä lähtee näyttelykiertueelle Keski-Eurooppaan.

Kiertueella Unkarissa, Saksassa ja mahdollisesti myös Britanniassa esitellään yhteensä parinkymmenen aloittelevan ja alalla jo pidempään olleen tekijän töitä. Mukana on viisitoista muotoilijaa ja viisi valokuvaajaa pääosin Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilta.

Näyttelyt esitellään kotimaassa ennen kiertuetta. Ne nähdään Hämeenlinnassa ja Heinolassa keväällä 2007.

Kiertue on osa Hämeen liiton rahoittamaa kaksivuotista hanketta, jonka tarkoituksena on tehdä kantahämäläistä design- ja valokuvaosaamista tunnetuksi ulkomailla. Tavoitteena on muodostaa Kanta-Hämeeseen pysyvä kulttuuriviennin yhteistoimintaverkosto.

Hankkeessa ovat mukana Riihimäellä sijaitseva Suomen lasimuseo, Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeen taidetoimikunta ja Hämeen ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma. Hanketta hallinnoi Fredrika Wetterhoff -säätiö. (STT)