Uutiset

Häme sai viitosen kolikon

Kipurajalla liikutaan, myöntää Osmo Toivonen, mutta kaivaa mukisematta kuvetta: hän on valmis maksamaan viisitoista euroa saadakseen itselleen viiden euron kolikon.

-Onhan se arvokkaan näköinen, kun se on niin kiiltävä, Toivonen naurahtaa.

Kolikko on harvinainen juhlaraha, historiallisen Hämeen maakunnan oma.

Voiko viitosen kolikoilla maksaa kauppaostoksensa, Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Paul Gustafsson?

-Ne ovat laillisia maksuvälineitä, ja periaatteessa niillä voi maksaa, mutta maksajalle se on hiukan kannattamatonta.

Rahan nimellisarvo on viisi euroa. Kiiltävälaatuisena sen ostaminen maksaa 15-20 euroa. Siihen hintaan sitä myytiin maanantaina kauppakeskus Tavastilan aulassa, josta myös Osmo Toivonen haki omansa.

Juuri enempää Toivonen ei maksaisi, vaikka arveleekin, että innokkaimmat rahakeräilijät saattaisivat pulittaa hyvinkin viisikymppiä. Nimenomaan rahakeräilijöille maakuntaraha onkin tarkoitettu.

Rahojen keräilyä harrastavat Suomessa kymmenettuhannet ihmiset.

Osmo Toivonen arvelee, että maakuntarahan arvo voi kasvaa tulevaisuudessa. Hän sanookin keräilevänsä rahoja yhdessä vaimonsa kanssa lähinnä lapsilleen ajatellen juurikin kolikoiden mahdollista arvonnousua.

Harrastajaksi Toivonen ei varsinaisesti ilmoittaudu. Osa rahoista on matkamuistoja ulkomailta.

-Löytyypä kultainen dollarikin, Toivonen sanoo.

Hämeen maakuntarahaan on kuvattu ansalanka, linnunkynnet ja kääntöpuolelle historiallisen Hämeen vaakuna. Kuva-aiheet kunnioittavat Hämeen tuhansia vuosia vanhaa eränkäynnin perinnettä.

Rahoja on painettu 20 000 kappaletta kiiltävinä, niin sanottuna proof-laatuna, ja 100 000 kappaletta kiilottamattomina. Jälkimmäisiä saa 25.2. alkaen nimellishinnallaan esimerkiksi posteista. (HäSa)