fbpx
Uutiset

Hämeen Kokoomuksella uusia kansanedustajaehdokkaita

Hämeen Kokoomus julkaisi torstaina nimilistan ehdokkaista, joista piirin jäsenet äänestävät eduskuntavaaliehdokkaat jäsenäänetyksessä. Äänestys toteutetaan postiäänetyksenä.

Äänestysaika alkaa pääsiäisenä ja kestää kaksi viikkoa. Ehdokkaiden lopullinen nimeäminen tapahtuu ylimääräisessä piirikokouksessa 9. toukokuuta Hämeenlinnassa.

Listalla on 34 nimeä, mikä on 7 enemmän kuin neljä vuotta sitten. Uusia nimiä listalla on kaksi kolmasosaa, erityisesti Päijät-Hämeestä.

Toiminnanjohtaja Jussi Kökön mukaan Hämeen Kokoomus on tällä kertaa liikkeellä hyvissä ajoin, jotta ehdokkaille jää aikaa verkostojen rakentamiseen ja vaalityön tekemiseen.

Lopulliset vaalilistat jätetään keskusvaalilautakunnalle ensi tammikuun puolivälissä. (HäSa)

Menot