Uutiset

Hämeenlinna 12.3.2010 Uudistaja nousi kirkon johtoon

Suomen evankelisluterilainen kirkko sai torstaina uuden arkkipiispan. Virkaan valittiin Turun piispa Kari Mäkinen täpärästi, vain 11 ääneen erolla kilpailijaansa professori Miikka Ruokaseen.

Arkkipiispanvaalia edelsi poikkeuksellisen näyttävä mediasirkus, joka muistutti ajoin mitä tahansa vaalikampanjointia. Ehdokkaat jakoivat tiedotusvälineille auliisti haastatteluja. Heitä ja heidän ominaisuuksiaan pääsivät luonnehtimaan myös ihmiset, jotka eivät millään tavalla osallistuneet vaaliin.

Viime viikot ovatkin olleet koko kirkolle poikkeuksellisen näkyvää aikaa. Arkkipiispaehdokkaat esittelivät omia näkemyksiään ja myös pääsivät kertomaan, missä kansankirkossa mennään uudella vuosikymmenellä.

Lehtijutuissa sekä televisio- ja radio-ohjelmissa etsittiin etsimällä piispaehdokkaiden keskinäisiä eroja. Kun niitä löytyi, ehdokkaisiin lätkäistiin muitta mutkitta vahvat leimat.

Kari Mäkistä pidetään uudistusmielisenä ja Miikka Ruokasta konservatiivina. Erot miesten välillä löytyivät heidän suhtautumisestaan samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta ja jumalanpalvelusten uudistamisesta.

Tiukan vaalin saattoi ratkaista se, että Miikka Ruokasen pari avioeroa veivät ratkaisevat kymmenkunta ääntä Kari Mäkiselle, vaikka tämän ”homomyönteisyys” ei varmasti kaikkia miellytäkään.

Arkkipiispan historiallista vaalitapaa on aiheellisesti arvosteltu. Vaalissa ratkaisevat Turun arkkihiippakunnasta tulevien valitsijoiden äänet, sillä niitä on 73 prosentin osuus.

Arkkipiispa on koko kirkon johtaja. Siksi hänen valintatapansa on syytä päivittää niin, että muillakin hiippakunnilla on nykyistä tasavertaisemmat mahdollisuudet vaikuttaa valintaan.

Arkkipiispa on arvojohtaja, kirkon ääni ja kasvot. Hän tuo julki evankelisluterilaisen kirkon mielipiteen ja on keskeisesti sitä myös muodostamassa.

Arkkipiispan työkenttänä on kirkko, joka on vuosi vuodelta menettänyt jäseniään. Pitävää tulppaa kirkosta eroamiselle ei toistaiseksi ole löytynyt.

Kirkon sisällä myös riidellään. Vuosikymmenien ajan vellonut keskustelu naispappeudesta kummittelee edelleen ja jakaa niin kirkon palvelijoita kuin seurakuntalaisiakin.

Vaikka päätökset naispappeudesta on tehty jo ajat sitten, kirkon sisällä on yllättävänkin pitkämielisesti siedetty toisinajattelevia ja annettu heidän jatkaa toimintaansa.

Toinen kipeä kivi kengässä on suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin. Se ei kirkkokansan enemmistölle ole vaikuttava kysymys, mutta asianosaisille sillä on suuri merkitys. Heilläkin on oikeus tuntea kirkko omakseen ja saada siltä yhdenvertaiset palvelut kuten enemmistökin.

Tulevalla arkkipiispalla on mahdollisuus eheyttää kiistelevä kirkkokunta. Kaikille ei kukaan voi olla mieliksi, mutta johtajalla on oltava rohkeutta näyttää myös ovea niille, jotka poikkeavat pelisäännöistä. Jatkuva kiistely ei ole kirkolle eduksi.