Uutiset

Hämeenlinna 13.3.2010 Yle-maksu on hautautumassa

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) jäädytti Ylen maksuremontin ja ilmoitti, että asiaan palaa vasta kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeinen hallitus.

Mahtoiko ministeri tietää, mitä ratkaisusta seuraisi? Lindénin siirtoa hämmästeli – kuka enemmän kuka vähemmän – keskusta ja myös poliittinen oppositio. Mukaan mahtui soraääniä myös kokoomuksesta.

Tylyn tuomion luki myös Ylen piakkoin syrjään siirtyvä toimitusjohtaja Mikael Jungner (sd.). Hän ihmetteli valtion omistajapolitiikan kiemuroita ja arvioi, että Yle-maksun jääminen avoimeksi vaikeuttaa yhtiön toiminnan suunnittelua.

Erityisen ärhäkkäästi esiintyi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Hän kummasteli, miksi Lintilän työryhmän esitystä ollaan äkkiä hautaamassa.

Ylen asiat ovatkin pahan kerran solmussa – mutta ei niin yllättäen kuin monista puheenvuoroista voisi päätellä.

Lindénin ratkaisua arvostelevat ottavat kantaa Yle-maksun puolesta. Sen kohtalo painaa Jungneriakin. Lindén ei kuitenkaan puhunut yksinomaan rahoitusmallista vaan Ylen uudesta hallintomallista ja Yle-maksusta.

Jostain kumman syystä Lindénin tulkittiiin sooloilevan, vaikka tästä ei ollut kyse: hänellä oli ratkaisuunsa kokoomuksen ministeriryhmän tuki.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallitus löysi yksimielisyyden viime viikolla yleisradioyhtiön hallinnosta. Lindén veti omat johtopäätöksensä sen jälkeen, kun SDP ilmoitti tukevansa yksiselitteisesti ainoastaan Yle-maksua.

Ylen uudistaminen on ainakin Lindénille kokonaisuus. Hän ei toisin sanoen suostunut esittelemään ratkaisua, joka olisi pelkästään siirtänyt historiaan lupamaksun ja ottanut tilalle asuntokohtaisen mediamaksun.

Kummallista oli Lindénin väite, ettei maksusta ole löydetty oikeudenmukaista mallia. Miten olisi voitu löytää, sillä ratkaisua hakevan työryhmän työ on vielä kesken.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) vieläpä kiirehti vakuuttamaan, että työryhmällä on esittää lukuisia malleja sosiaalisesti oikeudenmukaisen mediamaksun säätämiseksi.

Mitään kiirettä ei tässäkään ole pidetty, sillä Lintilän työryhmä jätti esityksensä melkein vuosi sitten, rahoitusmallin hienosäätö on silti yhä tekemättä!

Lindén melkein kehui nykyistä tv-maksua. Kuinka hyvä se lopulta on, siihen ottavat hallituspuolueet kantaa ensi viikolla. Vaikuttaa siltä, että varsinkin keskusta painaa päälle ja haluaa uudistaa Yleä Lintilän työryhmän esityksen pohjalta.

Kyytiin pitäisi kuitenkin jollain tavalla saada myös SDP.

Jos Yle-maksusta ei nyt synny päätöstä, kukaan ei voi ennustaa, miten sen käy. On hyvin mahdollista, että lupamaksun perintä jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen asti.

Ylelle päätös ei ole kohtalokas, kyllä se ottaa rahansa, tavalla tai toisella. Päätöksenteon tilasta vitkuttelu antaa murheellisen kuvan.

Päivän lehti

20.1.2020