Uutiset

Hämeenlinna 24.4. 2010 Tieto on netissä, tieto on hukassa

– Ei kannata ajatella, että nuoret on aina netissä, laitetaan tieto sinne. Sinne se hukkuu.

Riihimäkeläisnuorelta Maria Vainiolta tuli suoraa palautetta kotikaupungin päättäjille, kun kaupungin tiedottamisesta tuli puhe aiemmin tällä viikolla järjestetyssä tilaisuudessa.

Kävi ilmi, että riihimäkeläisnuoret eivät oikein tiedä, mitä kaupungilla on heille tarjota. Eivät, vaikka kaupungin hienoilla nettisivuilla on varta vasten nuoret -niminen painike, jota klikkaamalla ”kuulkaa elämä aukeaa”, kuten valtuutettu Eija Aittola (kok.) tilaisuudessa innokkaasti mainosti.

Pääsee sitä kautta myös kaupungin nuorisoyksikön Facebook-sivulle, josta tosin kaupungin tilaisuuteen saapuneet nuoret eivät olleet kuulleetkaan, saati sillä vierailleet.

Yhä useammat kunnat, yritykset ja yhteisöt uskovat lujasti nettiin ja erityisesti sosiaaliseen mediaan tiedon välittäjänä ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääjänä. Niin tekee Hämeenlinnakin, jonka nettisivistyneet asukkaat pääsevät kommentoimaan kaupungin palvelu- ja hankintastrategiaa.

Suunnitteilla on niin ikään ideahautomon ja aloitekanavan kaltaisia nettivirityksiä, joiden kautta kaupunkilaiset pääsevät tekemään vaikkapa kuntalaisaloitteita.

Kaikki tällaiset tietotekniikan mahdollistamat vaikutuskanavat ovat tervetulleita ja kannatettavia pyrkimyksiä lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Siitä huolimatta kannattaa suhteellisuudentajun säilyttämiseksi vielä kerran siteerata riihimäkeläistä Maria Vainiota, joka nuorena tietää yhtä ja toista ikäistensä verkkokäyttäytymisestä.

Hän valisti viime tiistain tilaisuudessa kaupunkinsa päättäjiä:

– En tunne tosiaankaan ketään, joka kävisi netissä kaupungin sivuilla tai jollakin nuorisosivuilla. Enkä ole koskaan kuullut, että Facebookissa on joku ryhmä RMK-nuoret.

Kaikki tieto netissä on periaatteessa kaikkien saatavilla, mutta se ei tarkoita, että tieto automaattisesti tavoittaa kaikki. Jos tiedon lähettäjällä on tiedotusvastuu, se ei välttämättä poistu lausumalla taikasanat ”tieto on netissä”.

Nettiaktiivisuudella on taipumus kasaantua: pieni ydinjoukko keskustelee erittäin aktiivisesti, toiset taas harvakseltaan ja osa, todennäköisesti enemmistö ei osallistu keskusteluihin lainkaan. Kovimmin verkossa kaikuu useimmiten vähemmistön ääni.

Pitää varmasti paikkansa, että verkon ansiosta parantuneet mahdollisuudet lisäävät kuntalaisten aktiivisuutta kotikunnan asioiden seuraamiseen ja jopa niihin vaikuttamiseen – mutta eivät suinkaan automaattisesti.

Riihimäen viimetiistainen tilaisuus on havainnollinen esimerkki siitä, että hyvät pyrkimykset tiedonkulun tehostamiseen eivät välttämättä tuota niin erinomaisia tuloksia kuin tiedottajat kuvittelevat.

Tiedon lähettäminen on nykyään helpompaa kuin koskaan ennen. Ei silti pidä kuvitella, että tiedon perille saaminen olisi helpottunut samassa suhteessa.

Kovimmin

verkossa kaikuu

useimmiten vähemmistön ääni.

Päivän lehti

5.6.2020