Uutiset

Hämeenlinna 25.3.2010 Voitto tai ainakin pikavoitto

Yhdysvaltain terveydenhuolto uudistuu, vieläpä sikäläisen näkökulman mukaan radikaalisti. Terveydenhuoltolaki läpäisi äärimmäisen tiukassa äänestyksessä edustajainhuoneen käsittelyn.

Kamppailu oli kovaa, tästä huolimatta reilua. Presidentti Barack Obama pani kaiken peliin, niin myös hänen esikuntansa. Vastassa hänellä olivat republikaanit ja myös pääosa talouselämästä.

Keskusteluun toivat oman panoksensa sairaat ja sairautensa voittaneet. Päättäjille vakuutettiin, että terveydenhuollon systeemiä on pakko uudistaa. Yhtä lailla kuitenkin tuotiin esiin se, että myös Suomessa karsastettu järjestelmä hoitaa tuloksellisesti potilaita.

Obama oli vakuuttunut siitä, että yhdysvaltalaista terveydenhuollon turvaa on merkittävästi laajennettava. Avainsana oli tasa-arvoisuus, vanhan ”rikas saa hoitoa” -kaavan murskaaminen.

Yhdysvaltain terveydenhuolto on Suomen mittakaavassa pahasti ajastaan jäljessä. Vasta nyt maahan luodaan yleinen, asiallisesti koko väestön kattava sairausvakuutusjärjestelmä!

Obamalla oli unelma – ja hän teki kuin tekikin siitä totta. Edustajainhuoneen äänestys korotettiin välittömästi hänen suurimmaksi poliittiseksi voitokseen.

Juhlinnan keskellä jäi huomaamatta, ettei Obamalla ole takanaan oikeastaan kuin kaksi merkittävää voittoa: toinen on presidentinvaalien voitto, toinen on Nobelin rauhanpalkinto.

Mitalin voi kääntää. Mitä Obamalle ja hänen linjalleen olisi tapahtunut, jos terveydenhuollon uudistus olisi kaatunut edustajainhuoneen kielteiseen kantaan?

Tämän kysymyksen valossa hän voitti enemmän kuin paljon.

Politiikassa voitto lämmittää vain hetken. Niin myös tässä tapauksessa. Obaman ongelma on pelkästään jo se, että tulevissa vaaleissa republikaaneilla on iskun paikka.

Vaikka Yhdysvaltain nykyinen terveydenhuolto on kirottu maan rakoon, sillä on hämmästyttävän paljon kannattajia.

Miksi, sitä sietää pohtia. Ilmeisesti jo muutoksen pelko saa yhdysvaltalaiset vastustamaan Obaman ajamaa uudistusta. Vanhaan on vaarallisen helppo takertua.

Ilman epäilystäkään lain vastustajien varoitukset sen kalleudesta ovat uponneet hyvään maaperään. Amerikkalaisia huolestuttaa ajatus satojen miljardien dollareiden syytäminen epämääräiseksi leimattuun hankkeeseen.

Terveydenhuoltoa ei järjestetä uudelleen pelkästään rahalla, komennoilla ja lain rikkomisen seurauksilla uhkailemalla. Yhdysvallat on nyt tilanteessa, jossa koko maa tulisi saada myönteisessä hengessä päivittämään maan terveydenhuoltoa.

Kiistely jätti jälkensä, rintamalinjoja ei noin vain pureta – tuskin tähän on syvällisiä halujakaan.

Kuinka pysyvää järjestelmää ollaan yleensä luomassa? Jos maassa valta vaihtuu, on Obaman nimiin merkityn mallin purkaminen sangen helppoa.

Vaikka Yhdysvaltain nykyinen terveydenhuolto on kirottu maan rakoon, sillä on hämmästyttävän paljon kannattajia.

Päivän lehti

24.1.2020