Uutiset

Hämeenlinna 28.3.2010 Euro ei ole keskinäinen vakuutusyhtiö

Euromaat päättivät loppuviikosta heittää pelastusrenkaan kotikutoiseen talouskriisiinsä uppoavalle Kreikalle. Rahaa järjestyy monista eri lähteistä.

Ensijaisesti Kreikka hankkii omatoimisesti rahaa maailmanmarkkinoilta. Mikäli se ei riitä syöksykierteen oikenemiseen ja maan talouden vakauttamiseen Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja muut euromaat osallistuvat maan tukemiseen.

Euromaat sitoutuivat kahdenvälisiin lainoihin kukin kokonsa mukaan. Suomen osuus mahdollisesta rahoituspotista on 1,25 prosentin luokkaa.

Mistään erityisen tuottavasta liiketoimesta ei ole kysymys. Suomikaan ei omaa osuuttaan maksa valtion kassasta, vaan joutuu lainaamaan rahaa maailmalta.

Suomi saa velkaa tuntuvasti Kreikkaa halvemmalla, mikä puolestaan maksaa siitä Suomelle hiukan parempaa korkoa. Isoja tuottoja on turha havitella, mutta näin euromaat osoittavat solidaarisuuttaan kompuroivalle jäsenmaalle.

Mistään laina-automaatista ei kuitenkaan ole kysymys, sillä mahdollisesta lainasta tekee Suomessa päätöksen eduskunta.

Kreikasta on kuluneen vuoden aikana tullut euroalueen sairas maa. Se liittyi alun pitäenkin euroon kyseenalaisin keinoin. Koko totuutta maan talouden tilasta ja kansainvälisistä lainajärjestelyistä ei ollut tiedossa, kun Kreikka kolkutteli eurokerhon ovella.

Tuskin se selviää kriisistään kuin koira veräjästä, sillä maan talouskuri tiukkenee. Lakot ja mielenosoitukset eivät tätä karua tosiasiaa muuksi muuta, Kreikalla on oltava myös omaa tahtoa selvitä kuiville. Se tietää kipeitä keinoja, veronkorotuksia ja julkisten menojen ankaraa karsintaa.

Euromaat eivät voi toimia kuin keskinäinen vakuutusyhtiö, joka rientää apuun ja korjaa vahingot, kun yksi jäsenmaa on omalla politikallaan epäonnistunut.

Tällaiseen euromailla ei ole edes varaa, sillä Kreikka ei suinkaan ole ainoa ongelmainen perheenjäsen. Tiedossa ovat Portugalin, Espanjan ja Italian vaikeudet. Irlanti puolestaan on kovan kansallisen talouskuurin myötä pääsemässä selville vesille.

Kreikan talouskriisi on ensimmäinen kova koetus euromaille. Yhteisö on vielä varsin nuori. Pelisäännöt on toki kirjattu, mutta niitä ei ole käytetty.

Kysymystä siitä, voidaanko joku yhteisiä sääntöjä rikkonut euromaa peräti erottaa, ei ole toistaiseksi esitetty. Näin ollen tällaiseen ei ole olemassa menettelytapaa eikä koeteltuja ratkaisumalleja.

Erilaisia ohjauskeinoja Kreikan suuntaan on toki käytettävissä. Mikäli maa turvautuu IMF:n rahoitukseen, sen ehtona on kansallinen ohjelma siitä, kuinka talous saadaan tervehdytettyä tietyllä aikavälillä.

EU-tukien evääminen olisi tehokas pakote, mutta niiden jäädyttäminen vaikka vain määräajaksi, pahentaisi talouskriisiä entisestään.

Lääkkeet Kreikan pelastamiseen on nyt tiedossa. Niiden vaikuttavuus riippuu paljolti potilaasta itsestään ja sen tahdosta parantua.

Kreikasta on kuluneen vuoden aikana tullut euroalueen sairas mies.