Uutiset

Hämeenlinna ei ole luopunut kulttuuripääkaupunkihankkeesta

Hämeenlinna haluaa hypätä Tampereen kelkkaan Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeessa. Kaupunginjohtaja Tapani Hellstén kertoo, että kaupunki on käynyt viime aikoina keskusteluja sekä Tampereen että Kajaanin ja Lappeenrannan kanssa.

Kaupungin tarkoituksena on muodostaa pienten historiallisten kaupunkien verkosto, joka hakisi vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin titteliä yhdessä Tampereen kanssa. Hämeenlinna tavoittelee muun muassa lastenkulttuurin osa-aluetta.

– Parhaillaan sorvataan sopimusluonnosta ja uskon, että lähiviikkojen aikana asiassa päästään eteenpäin, Hellstén sanoo.

Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeen päällikkö Pertti Paltila kertoo, että Tampereen kaupunki tulee jättämään hakemuksen Tampere 2011 -tunnuksella.

– Saattaa olla, että hankkeen puitteissa on yhteistyötä kansainvälisellä ja miksei myös kansallisella tasolla.

Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 -hakemukset tulee jättää maaliskuun alkuun mennessä. (HäSa)